tiistai 27. maaliskuuta 2007

Toronton Story Slamit ja Tukholman GanBang

Kanadan reissultaan Jyväskylän mikkimestari Juha Mäkinen kertoi, että Torontossa on kuukausittainen slam, vaan hän on toistaiseksi missannut molemmat kerrat.

Lauantaina Torontossa järjestettiin ensimmäisen kerran erityinen Story Slam, jossa runoilta edellytettiin jonkinlaista tarinallisuutta. Lisätietoja löytyy täältä: http://torontopoetryslam.com/

Suomen Kuvalehden nettijutussani kerron tarkemmin, mistä on kyse GangBang-slameissa, jotka näin ensimmäisen kerran Tukholmassa viime syksynä. Koskahan Suomessa?

Yleensäkin ottaen mikään eikä kukaan ei estä kehittelemästä aivan omia versiota slameista. Esimerkiksi Kuopion viime vuoden SM-slameissa kokeiltiin Triathlon-slamia (jonka säännöt löytyvät blogin alalaidasta) ja mukaan saatiin vain yksi joukkue Tampereelta. Mainio esitys vastasikin ehkä noin kolmea hintelämpää toteutusta.

Mutta viritelläänpä mitä hyvänsä, jostain syystä nämä kolme peruskonstia näyttävät toimivan runopuulaakeissa: oma runo, aikaraja ja yleisö päättää.

Ei kommentteja: