torstai 22. toukokuuta 2008

Kotkan karsinnat runoiltiin hurmoksessa

Kotkassa runoistuttiin melkein hurmokseen asti, kun vuoden 2008 Poetry slamin SM-osakilpailuissa nähtiin uusien runokasvojen mahtava runomarssi kohti Oulun SM-kisoja 30. elokuuta. Kymen Sanomat raportoi laajasti lavarunokisasta tänään kulttuurisivullaan.

Läänintaiteilija Petri Pietiläisen ja Pekkas-akatemian tiedotteen mukaan tupa täyttyi tuttuun tapaan seisomapaikkoja myöten ravintola Albertin tiheässä runoilutunnelmassa:

"Kaakkois-Suomen osakilpailu käytiin tiistaina 20.toukokuuta innostuneen ja taputtamiseen kyllästymättömän yleisön iloisten kasvojen ja otollisten korvien edessä. Kymmenestä osallistujasta yhdeksän oli ensikertalaisia Kotkan runolavalla. Tosin yksi heistä oli aiemmin esiintynyt Lappeenrannan Poetry slam-tapahtumissa. Tämä Vilma-Riina Loukiainen jätettiin epäisännällisen tylysti vasta neljänneksi. Etenkin miespuolinen yleisö huusi vääryyttä.

Voittajaksi slämmäsi kokenut Tuukka Hämäläinen, joka nousi altavastaajan asemasta ja täräytti viimeisen kierroksen tiukalla runosikermällä voiton. Hämäläinen oli maistanut vuoden 2007 SM-kisojen ilmapiiriä, päässyt siellä toiselle kierrokselle ja osasi käyttää taktista kokemusta runovalinnoissa. Toisen kierroksen sensaatiomaisen huono kolmas sija vaihtui ratkaisuvaiheissa puolen pisteen niukkaan voittoon koko kilpailun kovimmilla pistemäärillä 27,8.

Kotkan kolme edustajaa Oulussa ovat Tuukka Hämäläisen lisäksi toiseksi tullut Helena Numminen ja kolmanneksi runoillut Simo Salo. Molemmat ovat slämmien ensikertalaisia.

Yleisökommenttien perusteella he kompastuivat huonoon taktiikkaan runovalinnoissa, mikä näkyi tuomareiden pisteistä: molemmat saivat ratkaisukierroksen runoistaan selvästi huonommat pisteet kuin toisella kierroksella.

Pitkän linjan slämmikuulijoiden mielestä kevään 2008 esitykset olivat kovatasoisimmat Kotkassa.

Tuomareina Kotkassa toimivat armottomat ja innostuneet Jori Nivell, Marjatta Perlinen, Outi Sunila, Harri Parikka ja vuoden 2006 SM-kisoissa kolmanneksi tullut Liisa Mäkelä.

Lisätietoja

-->Petri Pietiläinen
Kaakkois-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilija ja Kotkan kaupungin Pekkas-akatemian taiteellinen johtaja
Pekkas-akatemia/ Kotkan opisto, Ratakatu 14, 48600 Kotka, Finland
tel. +358 505438791
e-mail. petri.pietilainen@kotka.fi

3 kommenttia:

Dick0369 kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jouni Tossavainen kirjoitti...

Mainokset pois.