sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Riina Särkilahdesta tuplavoittaja Kuopiossa





Opet-
taja
Matti
Riikonen
osal-
listui
ensim-
mäisen
kerran
slameihin
kirja-
kauppa
Oivassa
Markun
päivänä
2009.



Kuopiolainen Riina Särkilahti, 24, voitti Savon aluekarsinnan Poetry slamin SM-finaaliin. Hän voitti myös viime vuotisen runokarsinnan, ja sijoittui vuoden 2008 SM-finaalissa toiseksi.

Tämän vuoden loppukilpailussa Kotkassa Savoa edustavat Särkilahden (pisteet: 26,5, 25,6 ja 25,6) lisäksi runokisan toinen Ilkka Markkula (23,3, 24,1, 25,4)ja kolmas Leena Raveikko (24,9, 23,7, 23,5). Molemmat kuuluvat Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien hallitukseen.

(Vas. Leena Raveikko runoilee, Oivan Markku Räisänen kuuntelee ja Sari Hakala tuomaroi Henna Niemeläisen kanssa.)

Poetry slamiin osallistui 10 runoilijaa, jotka esittivät vain omia tekstejään. Riinan, Ilkan ja Leenan lisäksi mukana olivat mikkeliläinen Pali Pekkarinen (21,6) ja kuopiolaiset Matti Riikonen (22,6), Jukka Kervinen (22,7), Anne Ruotsalainen (23,3, 21,1), Tuomo Tuomainen (23,6, 21,5), Jyrki Heikkinen (22,7) ja Seija Hämäläinen (22,4)nollarunoilija
Tossavaisen
päätyessä
23,8 pisteeseen.

Lavarunokisa täytti ääriään myöten kuopiolaisen kirjakauppa Oivan, ja pisteitä runoilijoille antoi yleisön joukosta valittu tuomaristo. Kittilän veteraanien ryhmässä tuomaroivat Jari Eskelinen (Viitasaari), Virpi Laukkanen (Kuopio), Jouni Sorvari (Turku) ja Tarja Eskelinen (Turku). Parina pisteitä jakoivat Henna Niemeläinen Helsingistä ja Sari Hakala Kuopiosta, kuten myös tuomarit Aune Reis, Maria Pajusilta ja Helena Lehtovuori.

Kymmenes slamien SM-finaali järjestetään kahdeksan aluekarsinnan jälkeen Kotkassa 29.8. Kaikki karsinnoissa esitetyt runot kootaan antologiaan, jonka julkaisee kirjailija Leevi Lehdon kustantamo ntamo. Savosta on nyt mukana lähes 40 runoa.

Kuopion jälkeen seuraavaksi karsintapaikaksi on varmistunut Lahti 16.5. Kotkassa runoillaan 19.5. ja Helsingissä karsitaan Runokuun päätösklubilla 27.8.

Kuopion slamit järjestivät ja kirjapalkinnot jakoivat Oivan Markku Räsänen ja Runokukko. Ensimmäinen suomenkielinen slam runoiltiin Kuopiossa keväällä 2000.

Kevätmaistiasiksi Jyrki Heikkilän runo "Renkaitten vaihto" ja Ilkka Markkulan Oivan runokisan ensimmäinen runo "Nimetön runo 1":

Renkaitten vaihto

Oikeaa hetkeä ei tule
kiire ei hellitä
parkkipaikka on sepelin peitossa
onko joku vielä näkymätön?


Nimetön runo 1

Lämpenevä maa
saa tuulenpyörteet tanssimaan!
hiekkaa silmissä, hampaissa
ja pienhiukkaset, mietippä niitä.

Pajubaarissa kimalaisilla bileet!
minun osani on niiskutella ulkona yksin.

Muuttolintujen tervehdys pitkästä aikaa!
lintuinfluenssaa vai salmonellaa?

Kalenteriin pitäisi saada varoitusteksti:
”Kevät vaarantaa terveytesi - Vår skadar din hälsa”

(Vas. slameissa ensi kertaa runoillut Anne Ruotsalainen ja kolmantena vas. tuomari Maria Pajusilta.

Oik. runoilee Ilkka Markkula ja vas. istuu runokisan voittaja Riina Särkilahti.)














Kuvat: Katri Koskelainen ja Anna Ruotsalainen.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Henna Niemeläinen edusti Helsinkiä, ihan pieni korjaus.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää kuvat ihan hautajasilta. Sori....

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää kuvat ihan hautajasilta. Sori....

Jouni Tossavainen kirjoitti...

Ahaaa, ilmankos pisti Hennan rukoilemaan, kun eksyi Kuopioon asti. Ja kyllähän slameissa saa vaikka rukoilla taikka sanoittaa virren,

tjt

Jorma Martikainen kirjoitti...

Onnea Riinalle. Luin juuri uutisen
kutsusta MM-kisoihin Ranskaan.
Vautsi!!
Tsemppiä.