torstai 4. maaliskuuta 2010

Runopuulaki alkoi YLE Radio Helsingin, Kymeenlaakson, Lahden, Savon ja Turun nettisivuilla

Runopuulaaki on valtakunnallinen runokisa, johon pääsee mukaan omalla runolla.

Savon esikarsinta järjestetään Kuopiossa 25.3.2010.

Ilmoittaudu mukaan!

(Esim. YLE Radio Turun ilmoittautuminen onnistuu tästä, Radio Kymeenlaakson tästä ja Radio Helsingin tästä.)

Esikarsintaan otetaan mukaan 24 ensiksi ilmoittautunutta.

Ensimmäinen esikarsinta pidetään Kuopiossa, Ravintola Maljassa torstaina 25.3. klo 19 alkaen.

Tästä esikarsinnasta pääsee jatkoon kahdeksan runoilijaa, jotka kilpailevat aluekarsinnassa Kuopiossa 1.7. klo 19 alkaen.

Aluekarsinta lähetetään suorana YLE Radio Suomen valtakunnallisessa lähetyksessä.

Kuopion aluekarsinnasta loppukilpailuun jatkaa yksi runoilija.

Samalla tavalla kuin Kuopiossa karsitaan paras lavarunoilija seitsemän muun maakuntaradion alueella. Helsingin, Jyväskylän, Lahden, Oulun, Tampereen, Turun ja Kotkan karsinnat kuullaan torstai-iltaisin heinä-elokuussa.

Alueellisten runopuulaakien kahdeksan Suomen parhaan lavarunoilijan finaali lähetetään Helsingin Juhlaviikoilta torstaina 26.8.2010 klo 19.06 alkaen.

RUNOPUULAAKIN SÄÄNNÖT

1. Runopuulaakiin runoilija ilmoittautuu lähettämällä vähintään yhden runon, joka on luettavissa Yleisradion nettisivulta ilman erillistä tekijänoikeuskorvausta.

2. Puulaakin esikarsintaan ja radioitavaan karsintaan runoilija osallistuu yksin. Esitettävien runojen on oltava runoilijan omia, mutta niiden ei tarvitse olla samoja kuin netti-ilmoittautumisessa.

3. Esityksen kesto on rajattu kolmeen minuuttiin. Ajanotto alkaa runoilijan ensimmäisestä sanasta. Ajan päättyminen ilmoitetaan kilpailijalle, ja ajan ylityksen tuomaristo arvioi kohtuulliseksi katsomallaan tavalla.

4. Mikrofonin ja tekstipaperin lisäksi muun rekvisiitan tai musiikin käyttö ei ole sallittua.

5. Runoilijan on tultava esiintymispaikalle viimeistään puoli tuntia ennen karsintojen ja finaalin alkua niin, että varasijoille päässeet ehtivät valmistautua ja suoran lähetyksen onnistuminen varmistuu.

6. Ensimmäisellä kierroksella runoilijoiden esiintymisjärjestys arvotaan.

7. Kilpailun tuomaristoon kuuluu viisi yleisön edustajaa. Raadin viisi yleisöjäsentä valitsee järjestäjä ennen kilpailun alkua vapaaehtoiseksi ilmoittautuneiden, puolueettomien ja arvostelukykyisten kansalaisten joukosta.

8. Yleisöraati jakaa pisteet asteikolla 1,0 - 10,0 niin, että 10 on paras. Ylin ja alin arvostelu jätetään huomioimatta ja kolmen keskimmäisen pisteet lasketaan yhteen. Tasapisteissä karsinnan juontaja valitsee jatkoon pääsijän.

9. Toiselle kierrokselle raati valitsee puolet runoilijoista, joista ensimmäisenä esiintyy vähiten pisteitä saanut.

10. Esikarsinnasta suoraan radiokarsintaan jatkaa kahdeksan eniten toisella kierroksella pisteitä saanutta. Radioitavassa kahdeksan runoilijan karsinnassa ja finaalissa toiselle kierrokselle jatkaa neljä runoilijaa.

11. Karsintojen kolmannelle kierrokselle raati valitsee kaksi kilpailijaa, joista voittajan valitsee sama tuomaristo. Alueellisen radiokarsinnan voittaja jatkaa valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka järjestetään Helsingissä 26.8.2010. Runopuulaakin voittaja on myös kymmenes Poetry slamin Suomen mestari.

12. Runopuulaakin säännöistä vastaavat yhteistyössä runokarsintojen järjestäjät, Runokukko ja Yleisradio.

Olen lukenut Runopuulaakin säännöt ja ilmoittaudun runoilemaan:

Ei kommentteja: