Tuesday, June 1, 2010

Kuka tietää, mitä kansa runoilee (todella :)


"Runopuulaaki on runoilija Heli Laaksosen suomennos Poetry Slamista, kansainvälisestä lavarunokisasta, jota pelataan kolmella yksinkertaisella säännöllä: esitä oma runo, aikaa on kolme minuuttia ja yleisön joukosta valittu tuomaristo jakaa palkinnot.

”Runoillen kansamme parhaaksi” on puulaakin motto. Se on muokattu Lauri Tahko Pihkalan (1888-1981) olympiastadionin takapuolella seisovan patsaan säkeistä ”Urheilun avulla kansamme parhaaksi”.

Tänä kesänä YLEn Runopuulaakissa esiintyy 64 runoilijaa, jotka on karsittu kahdeksan maakuntaradion kuuntelijoista. Kahdeksan Radio Suomen suoran lähetyksen jälkeen 10. Suomen paras lavarunoilija palkitaan finaalilähetyksessä 26. elokuuta.

Jos puulaakin motto pohjautuu kansanvalistuksen ajatukseen, niin sen filosofia saattaa lähestyä myös Rihmaston näkijöitä ja tekijöitä: todellisuus, tule takaisin, sillä kukaan ei tiedä, mitä suomalaiset todella runoilevat.

Kirjallisuudentutkija Teemu Ikosen jutussa ranskalainen kirjallisuudentutkija Tzvetan Todorov toteaa: ”Ranskalaisen kirjallisuuden pääsuuntaukset ovat nykyisin formalismi, nihilismi ja solipsismi – kolme tapaa menettää yhteytensä todellisuuteen.” (HS 16.5.2010)

Se tiedetään, että niin Ranskan kuin Suomen kansa ostaa runoutta yhtä vähän kuin ennenkin. Ehkä kansalaiset eivät juuri rakasta ’muotopuhdasta’, ’nihilististä’ ja ’sisäsiittoista’ runoutta, koska se on menettänyt yhteytensä todellisuuten, kuten ranskalaisen kirjallisuuden väitetään tehneen vasta nyt?

En pohdi enempää se-sanan viittaussuhdetta edellisessä lauseessa, vaan väitän lisää. Nimittäin, jos edellinen kysymys meni liiaksi teorian puolelle, puulaakin oikeana työnä on todistaa vääräksi runoilija Lauri Otonkosken väite: ”Huono runous sopii paremmin ääneen luettavaksi kuin hyvä.” (Erään kalamatkan kuvaus, WSOY 2007, s. 50)

Kun näitä kommentteja lukee ja kuulee, luulen...

(jatkuu Rihmasto 1.6.2010)

No comments: