perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ann-Charlotte Palmgren jatkoon Turusta

Ann-Charlotte "Lotta" Palmgren. Kuva: Kirja/Anni Välimäki.


"Runopuulaakin eli lavarunouden Poetry Slamin aluekohtainen karsinta Turun osalta käytiin torstaina 21.3. ravintola Hugossa Martissa. Alue-erän voittajaksi selviytyi viime vuoden karsintojen kolmas, Ann-Charlotte Palmgren pisteillä 27,4. 
Finaalikierros käytiin hyvin tasaisena: toiseksi tulleen Daniil Kozlovin pisteet 27,1 jäivät vain muutaman desimaalin päähän, kuten myös Ainhoa Gonzálesin 26,9 pistettä.
Kilpailuun osallistujia oli tänä vuonna ennätyksellisen vähän, vain viisi kappaletta, mutta taso oli sitäkin korkeampi. Illan muut kilpailijat, Marko Laihinen ja Janne Kylänpää, välttivät finaalin vain täpärästi. Karsinnoissa kuultiin niin suomen-, ruotsin-, kuin espanjankielistäkin tulkintaa kilpailijoiden omista teksteistä. 
Yleisön joukosta valitussa tuomaristossa istuivat Eveliina Pasanen, Otso Helasvuo, Juha Kulmala, Kia sekä Joonas. Illan musikaalisesta osuudesta vastasi tänäkin vuonna turkulainen dreampop-kvartetti Slow BLVD, jossa vaikuttavat Anniina Saksa, Santeri Palkivaara, Roope Kantonen ja Anssi Alhopuro.
Ann-Charlotte lähtee edustamaan Turkua Runopuulaakin valtakunnalliseen finaaliin Kuopioon 25.5.2013. SM-finaalin voittajan on mahdollista päästä edustamaan Suomea lavarunouden MM-kilpailuihin Pariisiin vuonna 2014.
Seuraavan kerran Turussa on mahdollista testata lavakarismaansa Bar Kukassa 24.4. illan open mic -osuudessa."


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Season Slamissa 100 euron pääpalkinto

Kulttuuritapaus nimeltä Helsinki Season Slam on kansainvälisille Poetry Slam -säännöille perustuva runokilpailu, joka tullaan järjestämään vuodenajoittain neljä kertaa vuodessa. Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa keskiviikkona 27.3.2013 klo 19 alppilalaisessa Porvoonkadun baarissa (Porvoonkatu 19, 00510 Helsinki).

Kilpailijat esittävät illan aikana itse kirjoittamiaan runoja. Suomen lavarunokulttuurin käytännöistä poiketen jokaisen Season Slam -kilpailun pääpalkintona on 100 € rahasumma! 


Esitysten kesto on rajattu kolmeen minuuttiin kerrallaan, eikä rekvisiitan tai taustamusiikin käyttö ole sallittua. Kilpailun tuomaristo koostuu viidestä yleisön edustajasta, ja kevään sisällyttäminen runoihin kekseliäästi katsotaan eduksi. Runoesitysten kieli on vapaa. Kunkin Season Slamin paras selviää kolmen karsintakierroksen päätteeksi, joten kilpailijoiden on hyvä varata mukaansa ainakin yksi teksti kutakin kierrosta varten.

Kilpailun järjestää runoyhdistys Helsinki Poetry Connection ja Porvoonkadun baari. Tilaisuuden juontaa lavarunoilija Kasper Salonen.

Ilmoittautuminen joko etukäteen 14.3. klo 13 alkaen osoitteeseen seasonslam@gmail.com tai paikan päällä järjestäjille viimeistään puoli tuntia ennen kilpailun alkua, mikäli tilaa vielä on. Kilpailuun otetaan mukaan 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Illan päätteeksi levymusiikkia tarjoilee DJ Harri Hoobo. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Tiedustelut ja haastattelut:

Kasper Salonen, toiminnanjohtaja
Helsinki Poetry Connection ry
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/
ksalonen@gmail.com
+358505554947

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Raimo Asikainen jatkoon Kuopion karsinnasta

Raimo Asikainen runoili jatkoon Kuopion karsinnasta
ravintola Maljassa.







Lahden karsin- nassa toiseksi jäänyt joen- suulainen Raimo Asikainen otti finaalipaikkansa Kuopion karsinnassa perjantaina ravintola Maljassa. Seuraava, neljäs karsinta runoillaan Turussa 21.3.

Runokukko juonsi runoillan, joka käynnisti Minnan päivien juhlinnan Kuopiossa.

Yleisön joukosta valittuun tuomaristoon kuuluivat Sinikka Keskik-Kääriäinen, Toni Heiskane, Martti "Maxi" Kaukonen ja tuomariparit Piia Rytkönen/Marko Kosonen sekä Veli-Matti Halonen/Tuomo Kröger.

Tulokset arvotussa esiintymijärjestyksessä:

Paco Nucci 21,6 ja 23,3
Tuomo Tuomainen 23,5 ja 22,2
Leena Raveikko 19,2
Leena Jauhiainen 21,4, 23,6 ja 23,9
Riina Särkilahti 23,1, 23,5 ja 24,5
Kaarin Hemming 21,1
Raimo Asikainen 22,5, 25,1 ja 25,7

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Runopuulaaki-festivaalille 2 000 euroa

Runoilijat, tervetuloa Kuopion runofestareille 24.-26.5! Matka- ja majoituskulunne saadaan korvattua, kun Taiteen edistämiskeskus myönsi 2 000 euron rahoituksen Kuopio Festivals ry:lle Runopuulaaki 2013 -festivaalin järjestämiseen.
Kirjallisuustapahtumiin jaettiin noin 50 000 euroa ja kirjoittajakoulutukseen 100 000 euroa. Suurimman avustuksen - 36 000 euroa - saivat Nuoren Voiman Liitto ja Oriveden Opisto. Taivalkoskella toimiva Päätalo-instituutti ja Lapin Kirjallisuusseura Rovaniemeltä saivat 4 000 euroa.

Ennen päätöksenteko Taiteen edistämiskeskus kuuli valtion kirjallisuustoimikuntaa.
Avustuksen sai 34 yhteisöä. Hakijoita oli 58.

Kaikki rahoistusta saaneet tästä linkistä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Aura Nurmi jatkoon Helsingin karsinnasta

Aura Nurmi. Kuva: Venla Rossi/NVL.

"Helsinki Poetry Connection ja Nuoren Voiman Liitto järjestivät jälleen pääkaupunkiseudun karsinnan Runopuulaakin eli Poetry Slamin SM-kisoihin. Voittajaksi selviytyi tällä kertaa Aura Nurmi, joka lähtee edustamaan Helsinkiä ja muuta Uusimaata Kuopiossa 25.5. järjestettävään finaaliin.

Cafe Mascotissa 5.3.2013 kilpailivat Vesa Tompuri, Kristian Huuhtanen, Mirja Pirhonen, Ilkka Hautala, Kasperi Kuusenmäki, Aura Nurmi, Jarkko Jokinen, Johannes Melender, Ilja Lehtinen, Ronja Salmi, Veera Ojola, Meeri Simolin, Sameli Muurimäki ja Eveliina Laurila.

Kolmannelle ja viimeiselle kierrokselle asti pääsivät Ilja Lehtinen, Ronja Salmi ja Aura Nurmi.
  
Vaikka ensimmäisillä kierroksilla finaalikolmikko vaikutti tasaväkisiltä, käytiin lopullinen taisto naisten kesken.

Kolmannella kierroksella ero Ronja Salmen ja Aura Nurmen välillä oli lopulta vain 0,1 pistettä. Yksikin desimaali kuitenkin ratkaisee, joten Nurmi on tämän vuoden lavarunouden Helsingin mestari. Onnea!"