maanantai 28. huhtikuuta 2014


torstai 24. huhtikuuta 2014

Mika Terävä jatkoon Jyväskylän karsinasta

Mika Terävä. Kuva: Vesa Lahti.
"Jyväskylän karsintaan Baari Vakiopaineeseen saapui 11 osallistujaa, joista vain yksi oli nainen. Toiselle kierrokselle valittiin 7 runoilijaa, koska kaksi kilpailijaa oli desimaalin kymmenyksen tarkkuudella tasapisteissä. 

Viimeisellä eli kolmannella kierroksella osakilpailun voittoa tavoitteli kolme runoilijaa. Kolmen parhaan pisteet kierroksittain:

Mika Terävä 23,9  24,5 ja 25,3
Jere Vartiainen 26,3  25,9 ja 25,2
Will Männikkölahti 27,4  25,6 ja  24,7

Eli voittaja, Mika Terävä paransi johdonmukaisesti joka kierroksella edellisen kierroksen tulostaan kun taas muilla trendi oli lievästi laskeva. Jeren tappio oli lopulta niukin mahdollinen.

Tuomaristoon kuuluivat: Marko Niemi, Matti Lahti, Martti Pulakka, Kai Hemminki ja Sini Valkeapää.


Terveisin
Vesa Lahti
"

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kaikkien aikojen piste-ennätys Kotkasssa

Annukka Hautalasta Kymenlaakson runolähettiläs

Annukka Hautala. Kuva: Ville Vanhala.

KOTKA/
Ville Vanhala

Runopuulaakin Kymenlaakson karsintaan Kotkan Pub Albertissa osallistui kaikkiaan 14 runoilijaa. Toiselle kierrokselle selvisi tasapisteiden vuoksi ja yleisön painostuksesta viisi esiintyjää.

Finaalin kaksintaistelussa Kouvolan Inkeroisissa asuva Annukka Hautala vei voiton Kotkan Runoklubin kaikkien aikojen piste-ennätyksellä 29,8. Toiseksi sijoittui kotkalainen Martti Leskinen 28,7 pistettä.

Runopuulaakikarsinnan toisen kierroksen pisteet:
Annukka Hautala    27,7    29,8
Martti Leskinen    27,5    28,7
Raimo Asikainen    26,6
Sinikka Rouhiainen    26,1
Pinja Peltohaka     26,1

Tuomareina toimivat: Suvi Vainio (pj), Terhi Rokkanen, Inga Hjelt, Pia Nurmilaukas ja Pekka Mandart.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

AP Kivinen jatkoon Hämeen karsinnasta

 Tampereen Runopuulaakin voittaja AP Kivinen ylinnä Lorcan vieressä. Vasemmalta tuomaristo: ohjaaja-näyttelijä Auvo Vihro, kirjallisuusasiantuntija Kirsi Kujala, Tulenkantajien vanhempi isäntä-aforistikko Erkki Kiviniemi, kirjakaupanhoitaja Kaisa Ansami, runoilija-juontaja-ylituomari Timo Malmi, jota Neruda hengittää niskaan. Tulenkantajat kirjakauppa Tampereen Hämeenpuistossa Metso-kirjastoa vastapäätä.Kuva: Tulenkantajaat.
"Hämeen Runopuulaaki-alkukarsinta järjestettiin maanantaina 7.8. Tulenkantajat-kirjakaupassa Tampereella. Tiukassa kisassa voiton vei AP Kivinen. Toiseksi sijoittui Jere Vartiainen.

Kilpailun juontajana toimi kirjailija Timo Malmi.

Runopuulaakissa kisataan lavarunouden suomenmestaruudesta kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. Voittaja pääsee osallistumaan valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka järjestetään 24.5. Kuopiossa. Finaalin voittaja puolestaan edustaa Suomea lavarunouden MM-kisoissa Pariisissa vuonna 2015.

Lisätietoja:
Tulenkantajat-kirjakauppa
045-3489688
tulenkantajatkauppa@gmail.com

Neljännen kerran Runopuulaakin 2014 karsinnoissa toiseksi jääneen Jere Vartiaisen vielä tarkempi raportti Hämeen seudun karsinnasta löytyy täältä.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Illmari jatkoon Helsingin karsinnasta

Illmari Facebookissa.
Runoilija Harri Hertellin Facebook-päivityksen  mukaan perjantaisesta Helsingin karsinnasta pääsi  jatkoon Illmari.

llmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf


"Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima." 

Näin kirjoitti Illmarin runoudesta kriitiikko Maaria Pääjärvi mainiossa arvostelussaan "Runon voittoja", joka löytyy täältä.

Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf
Illmari toi lavalle helsinkiläistä spoken wordia, ja nousi kahden lisäkierroksen jälkeen voittajaksi. Kaupunkimaisemaa, hermoonosuvaa kuvastoa (”mä oon lepositeissäkin vielä kehityskelpoinen”) ja materiaalisen todellisuuden kuvausta yhdistelevä lyriikka nousi Illmarin esityksessä vakuuttavaksi ja todistusvoimaiseksi. Todellisuus ja kyky puhua siitä ovat poikkeuksetta partikulaarisia, ja juuri tässä on Illmarin runouden voima. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/runon-voittoja/#sthash.OCPPD3VE.eQxhPHlU.dpuf

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Hertell Parnassossa, Kalleinen Kalevassa

Kalevan haastattelu Oulun karsinnan voittajasta Lassi Kalleisesta 2.4.2014.
Parnasso 2/2014, 70-71.
"Jos joku oli sitä mieltä, että Hertellin perustaman Helsinki Poetry Connectionin lavarunoriveistä ei nouse runon kirjoittajia, vaan esittäjiä, Kutsumme sitä kodiksi, osoittaa nuo epäilyt aiheettomiksi. Ja jotain lavalta säteilee kirjaankin: poikkeuksellista välittömyyden tuntua."

 (Maaria Pääjärvi: "Hetkellisyyttä tulvillaan", Parnasso 2/2014, 71)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Neljä karsintaa takana, 6 finaalipaikkaa jäljellä

Iltalehti 2.4.2014: "Hän keskittyy parhaillaan kirjan kirjoittamiseen ja Kuopiossa järjestettävään runoniskennän SM-finaaliin."
Kuopion karsinnan voittaja
Iltalehdessä 2.4.2014.
Kaikki Runopuulaakin 2014 karsinta-ajat ja -paikat ovat nyt tiedossa Tampereen varmistettua aikataulunsa. Neljä karsintaa takana, 4 edessä - ja huomenna niistä ensimmäinen Helsingissä: 

Eteläisin karsinta Helsingissä perjantaina 4.4. klo 19:00 alkaen Cafe Mascotissa. Järjestäjinä Helsinki Poetry Connection ja Nuoren Voiman Liitto . Lisätietoja: Harri Hertell, harri.hertell@gmail.com.

Hämeen karsinta Tampereella maanantaina 7.4. klo 18:00 alaken Tulenkantajat-kirjakaupassa (Hämeenkatu 25). Karsinnan juontaa kirjailija Timo Malmi. Ilmoittautumiset: tulenkantajatkauppa@gmail.com.

Kymeenlaakson karsinta Kotkassa tiistaina 15.4. klo 19:00 alkaen Pub Albertissa. Lisätietoja: Ville Vanhala, villevan@kympnet, . Ilmoittautumiset: tiina.salonen@kotka.fi

Keski-Suomen karsinta Jyväskylässä keskiviikkona 23.4. klo 19:00 alkaen Baari Vakiopaineessa. Lisätietoja: Vesa Lahti/Markus Pirkkalainen Keski-Suomen Kirjailijat, vesa.lahti@pp1.inet.fi, 0400 626 6120400 626 612.

Ja näiden karsintojen jälkeen 10 runoilijan loppukilpailuun pääsee kaksi parasta Kuopion keräilyerästä toukokuun 23. päivänä.