maanantai 9. kesäkuuta 2014

Mari Laaksonen runoili mainiosti Ranskassa

Jyväskyläläinen esikoisrunoilija ja vuoden 2013 Runopuulaakin Suomen mestari Mari Laaksonen runoili kymmenen parhaan joukkoon Ranskan MM-slameissa. Voiton vei kanadalainen lavarunoilija Ikenna Onyegbula.

MM-puulaakin tulokset löytyvät täältä.

Mari Laaksonen lavarunouden
maailmancupin yhdeksäs



Jyväskyläläinen runoilija Mari Laaksonen sijoittui viime viikolla yhdeksänneksi lavarunouden eli Poetry Slamin maailmancup-kilpailussa Ranskassa. Kilpailijat olivat maidensa hallitsevia slam-mestareita.

– Olen yllättynyt, että meni noinkin hyvin, sillä tekemiseni ei kuitenkaan ole sitä kaikkein tyypillisintä slam-runoutta. Olin ilahtunut siitä, että myös verkkaisempi puherytmi voi toimia, Laaksonen sanoo.

Yleensä ottaen Ranskan-kisassa esitysten tyyli vaihteli paljon. Laaksosen mukaan "slam näyttäisi olevan hirvittävän avoin erilaisille lähestymistavoille".

Laaksonen voitti lavarunouden SM-tittelin viime vuonna Kuopiossa. Viime vuonna häneltä julkaistiin esikoiskokoelma Galleria Noesis (Ntamo). Se oli Keskisuomalaisen kriitikon Teppo Kulmalan mukaan "lukijan vangitseva, älykkäästi kuvallinen kirja".