sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuopion karsinnan voitti Ruotsin kaksinkertainen mestari

Vuoden 2015 Runolähettiläs Erkka Mykkänen kirjoittaa Runopuulaaki-blogiin raportteja tai muita kirjoituksia poetry slam -karsintoihin liittyen.

Runopuulaakin eli poetry slamin kausi 2015 käynnistettiin Kuopion SalaCavala-ravintolassa 16.1. Voittajaksi selviytyi Solja Krapu, Ruotsin kaksinkertainen poetry slam -mestari, joka sai yleisön nauramaan viehättävän arkisilla runoillaan. Täpärästi toiselle sijalle jäi viime vuoden suomenmestari Jere Vartiainen.

Osallistujia karsinnassa oli kaikkiaan yhdeksän. (Kuvat otti Timo Suutarinen.)


Iltaman juonsi tuttuun tyyliinsä runokukko Olavi Rytkönen. Pisteet laski Jouni Tossavainen.


Illan aloitti Tuomas Hirvonen. Hirvosen ote oli suorapuheisen mietteliäs.

Vapaasti ylös kirjattuja otteita: “Oletko koskaan herännyt ajattelemaan, että ihmisen kohtalona on alistua kosmosta alistavalle kohtuuttomalle kaaokselle. - - On sääli, miten monet meistä janoavat ymmärrystä, anteeksiantoa tai harmoniaa vasta viimeisen henkäyksen häämöttäessä. - - Lopulta olemme ehkä enemmän yhtä kuin luulimmekaan.”




Viime vuoden SM-voittaja Jere Vartiainen esiintyi kokeneen esiintyjän varmuudella. Vartiainen on teatraalisesti elehtivä ja ääntään taitavasti käyttävä tarinankertoja, joka saa kolmeen minuuttiin mahtumaan novellin verran tunteita ja tapahtumia.

Vapaasti ylös kirjattuja otteita: “Miten te katsotte maailmaa? -- Kierin usein unihiekalla sammuakseni, kunnes sekin painuu myttyyn ja muuttuu sementiksi. -- Näkökulmani maailmaan… on pakko myöntää, että usein haluaisin katsoa sitä alaspäin.”



Tuomo Tuomainen.


Leena Raveikko.


Helena Simosen luontevan suorapuheinen ilmaisu kantoi toiselle kierrokselle.

Vapaasti ylös kirjattuja otteita: “Sinä jäätävä sitruunapillu, olet niin rouvaa nykyään. - - Vähättelet mun elämäntapaa, oonhan sun ikänen ja vielä vapaa. - - Kadehditko kuitenkin salaa.”



Illan voittaja Solja Krapu keräsi hauskan rauhallisilla mutta ilmeikkäillä ihmissuhderunoillaan eniten naurua yleisössä. Hänen arkisenkoomiset runonsa toivat mieleen mm. runoilija Anja Erämajan. 

Vapaasti ylös kirjattuja otteita: “Minulla on kaikki paperit järjetetyissä kansiossa, olen säästäväinen etenkin luottamuksen suhteen. En korota ääntäni, kuuletko, EN KOROTA! - - Minä en yleensä ole se, joka kertoo unistaan. Eivät ne kuitenkaan ketään kiinnostaisi. Olen pidättyväinen, kun on kyse kättelyistä, ja pidän turvavälin jopa parkkipaikalla.”



Laura Teittinen.


Paco Nucci.


Tuli mieleen, että Seija Hämäläinen, Runopuulaakin suomenmestari vuodelta 2011, on vienyt ilmaisuaan yhteiskunnallisempaan suuntaan. Hänen vaikuttavissa runoissaan oli viittauksia niin Ranskan hiljattaiseen tragediaan kuin leipäjonoihinkin.

Vapaasti ylös kirjattuja otteita: “Sanat. Sanat sanat sanat. Kirotut sanat. Ei ole merkityksettömiä, piirtämättömiä sanoja. Jokainen sana on ajatus. Jokainen ajatus on teko. - - Kynän tai liipaisimen kautta.”

“Jos strategialinjauksena on nöyryytys, luottokelpoisuusluokitukseen ei kuulu velkasaneeraus - -. Leipäjono kotikadulla alentaa asuntojen arvoa. Pankki avaa portit rahataivaaseen."


Solja Krapu (kuvassa keskellä) on ensimmäinen vuoden 2015 Runopuulaakin SM-finaalin valittu karsintavoittaja. Puulaakimestaruus ratkeaa Kuopiossa 23. toukokuuta. Seuraava poetry slamin SM-karsinta järjestetään Lahdessa, Möysän Essolla perjantaina 23.1. Tervetuloa!


Ei kommentteja: