Monday, October 26, 2015

Puulaakin puolesta Helsingin kirjamessuilla

Puulaakin puolesta jo vuodesta 1928. Kuva: antikvariaatti Prometheus Helsingin kirjamessuilla.
Anja Erämaja (oik.) ja Heli Slunga,
Harri Hertell (vas.). Kuvasta puuttuu
Helsingin kirjamessujen puulaakin
neljäs kirjailija Juho Nieminen. 

Huolimatta messuttelijoiden kisaväsymyksestä Helsingin kirjamessujen päätteeksi runoiltu Suomen Kirjailijaliiton puulaaki veti paikalla yleisöä yllättävän mukavasti. Viisi tuomaria löytyivät sopuisasti katsojien joukosta, ja saimme kokea yhdeksän mainiota runoa esittävänrunouden konkareilta ja kirjailijaliiton jäseniltä.

Helsinki Poetry Connectionin perustajan Harri Hertellin ja Kuopion SM-kisojen finaaliinkin osallistuneen runoilijan Anja Erämajan päädyttyä tasapisteisiin ensimmäisellä kierroksella sovin yleisön ja runoilijoiden kanssa, että Erämaja jatkaisi toiselle kierrokselle, koska hän oli joutunut esiintymään ensimmäisenä. (Kuten on todistettu, pisteet nousevat runoilujen loppua kohti, ja juuri sen takia esiintymisjärjestys on arvottava puulaakin aluksi.)

Erämajan päästyä vauhtiin kolmannella kierroksella hänelle napsahti illan toinen kymppi, jonka toiseksi runoillut Heli Slunga sai toisen kierroksen runollaan.

Tulokset esiintymisjärjestyksessä:
Anja Erämaja 24,4, 25,7 ja 27,2
Juho Nieminen 25,1 ja 22,2
Harri Hertell 24,4
Heli Slunga 27,3, 24,2 ja 25,7
Nollarunoilija Tossavainen 17,2

Tuomaristoon kuuluivat helsinkiläiset Mikael Brygger, Juha Eskelinen, Arja Lipponen-Pönniö, Kaarina Sorvali ja Jani Tanskanen.

No comments: