tiistai 12. tammikuuta 2016

Lavarunouden SM-finaali 21. toukokuuta


Runopuulaakin säännöt 2016

1. Runopuulaakiin runoilija ilmoittautuu joko etukäteen järjestäjille tai paikan päällä puoli tuntia ennen runoilujen alkua.
2. Puulaakissa runoilija esittää vain omia runojaan.
3. Kansainvälisten Poetry Slam -sääntöjen mukaisesti esityksen kesto on rajattu kolmeen minuuttiin. Ajanotto alkaa runoilijan runon ensimmäisestä sanasta. Ajan päättyminen ilmoitetaan, ja ajan ylityksen tuomaristo arvioi kohtuulliseksi katsomallaan tavalla.
4. Mikrofonin ja tekstipaperin lisäksi muun rekvisiitan tai musiikin käyttö ei ole sallittua.
5. Ensimmäisellä kierroksella runoilijoiden esiintymisjärjestys arvotaan.
6. Kilpailun tuomaristoon kuuluu viisi yleisön edustajaa. Raadin viisi yleisöjäsentä valitsee järjestäjä ennen kilpailun alkua vapaaehtoiseksi ilmoittautuneiden, puolueettomien ja arvostelukykyisten kansalaisten joukosta.
7. Yleisöraati jakaa pisteet asteikolla 1,010,0 niin, että 10 on paras. Ylin ja alin arvostelu jätetään pois ja kolmen keskimmäisen pisteet lasketaan yhteen. Tasapisteissä karsinnan juontaja valitsee jatkoon pääsijän.
8. Toiselle kierrokselle pääsee puolet runoilijoista, joista ensimmäisenä esiintyy vähiten pisteitä saanut. Toisella ja kolmannella kierroksella ei lasketa mukaan edellisten kierrosten pisteitä.
9. Karsintojen kolmannella kierroksella runoilee kolme kilpailijaa, joista voittajan valitsee sama tuomaristo.
10. Alueellisen karsinnan voittaja jatkaa valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka järjestetään Kuopiossa lauantaina 21.5.2016. Runopuulaakin voittaja on 16. lavarunouden Suomen mestari, joka edustaa Suomea Ranskassa järjestettävissä Poetry Slamin MM-kisoissa vuonna 2017.
11. Kuopiossa järjestetään perjantaina 20.5.2016 viidennen kerran ns. keräilyerä, josta loppukilpailuun pääsee yksi, kaksi tai useampi runoilija järjestäjien harkinnan mukaan, kuten myös nuorten puulaakista, joka runoillaan toisen kerran.
12. Finaaliin pääsijöiden määrä ilmoitetaan ennen keräilyerän alkua. Finalistien määrä riippuu järjestäjien resursseista, koska kaikille lauantaina loppukilpailuun osallistuville pyritään korvamaan matkakulut halvimman matkustustavan mukaan ja tarjotaan ilmainen majoitus yhdeksi yöksi.
13. Jos karsintoja tai SM-finaali striimataan nettiin, televisioidaan tai radioidaan, runoilijalle ei makseta erillistä tekijänoikeuskorvausta. Näihin suoriin lähetyksiin runoilija antaa luvan karsintaan ilmoittautumalla.  Niin lähetysten kuin runojen jatkokäytöstä sovitaan joka kerta runoilijan kanssa erikseen kuitenkin niin, että finaalin striimaus jää katsottavaksi Snellman-instituutin nettisivulle.
14. Runopuulaakin säännöistä vastaavat yhteistyössä runokarsintojen järjestäjät, Runokukko ja Anya Productions.


Ei kommentteja: