tiistai 25. syyskuuta 2018

Lavarunouden SM-finaali etsii uutta järjestäjää

Nihkee Akka runoili
mestariksi 2018.

Lavarunouden SM-finaali Finslam 2018 järjestettiin lauantaina 15. syyskuuta Helsingissä. Puitteet olivat kohdillaan ja tunnelma katossa, kun 300 lippunsa maksanutta katsojaa kokoontui runon äärelle Korjaamolla.

Ensimmäisen Finslamin vetovastuussa ollut runoilija Harri Hertell hyppää nyt pois kelkasta, ja ensi vuoden kisoilla etsitään uutta järjestäjää, josta tiedotetaan lisää myöhemmin. Hertell lupaa kuitenkin, että SM-kisat järjestetään normaalisti ensi vuonna.

Finslamina SM-runopuulaakia ei ilmeisesti vedetä jatkossa, koska esimerkiksi Korjaamon finaalin markkinoinnissa uutta nimeä ei enää käytetty.

"Meikä hyppää nyt SM-kisojen järjestelyvastuista pois. Oli ilo ja kunnia saada tehdä tämä!", Hertell kiittelee Facebookissa, mutta palkaton työ ei kiinnosta jatkossa:

 "Vuosi duunia palkatta ei ole kuitenkaan omiaan innostamaan tekemään hommaa uudestaan, vaikka niin ajattelinkin vielä vuosi sitten. Finaali sai kuitenkin lauantaina ansaitsemansa puitteet, kun laskevasta katsomosta hurrasi, kiljui, mylvi, taputti, vihelteli, heilutti plakaatteja, huokaili ja itki 300 henkinen yleisömeri. Kysymys ei ollut kilpailusta vaan runouden yhteisöllisyydestä ja voimasta."

2018 SM-finaalin 1. kierros

(+ pisteiden perässä merkitsee pääsyä 2.:lle kierrokselle)


1. Laura Lopperi, Kotka - 23,4
2. Markka, Helsinki - 25,9 +
3. Risto Autti, Vaasa - 25,0
4. Pyry Qvick, Tampere - 24,0
5. Tiina Qvist, Rovaniemi - 22,8
6. Saaramaria, Helsinki - 27,6 +
7. Lassi Kalleinen, Oulu - 26,5 +
8. Hilkka Österberg, Mikkeli - 23,1
9. Nathalie Sallegren, Raasepori - 25,5 +
10. Antti Laine, Turku - 26,8 +
11. Nihkee Akka, Helsinki - 27,7 +
12. Elmy Helmos, Jyväskylä - 24,5
13. Jenni Nikinmaa, Lahti - 24,4
14. Elisa Itkonen, Kuopio - 25,1 +

SM-finaali 2. kierros

1. Elisa Itkonen, Kuopio - 24,9
2. Nathalie Sallegren, Raasepori - 25,5
3. Markka, Helsinki - 26,5
4. Lassi Kalleinen, Oulu - 27,5 +
5. Antti Laine, Turku - 26,6
6. Saaramaria, Helsinki - 28,6 +
7. Nihkee Akka, Helsinki - 28,2 +

3. kierros

1. Lassi Kalleinen, Oulu - 27,6
2. Nihkee Akka (Jonna Nummela), Helsinki - 29,3 x
3. Saaramaria, Helsinki - 28,9