perjantai 23. huhtikuuta 2021

Saimaa-ilmiö vie runoutta uusille yleisöille

Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 hakevat Suomesta Oulu, Savonlinna ja Tampere. Kansainväliset valitsijaoletetut tutustuvat hankkeisiin toukokuussa ja valinta tehdään kesäkuussa 2021.

Savonlinnan Saimaa-ilmiöksi nimittämän hankkeen esuunnitelmissa on mukana myös Runopuulaaki. Saimaa-ilmiön Hakukirjan sivulla 38  ”soterunoiluhanketta” esitellään näin:

”Lava on sinun

Itä-Suomessa kärsitään mielenterveysongelmista keskimääräisesti muuta Suomea enemmän, ja yksinäisyys on yksi mielenterveyteen negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä. Viemme lavarunouden Saimaa-ilmiö2026:n myötä uusille yleisöille: Nihkee Akka, Jouni Tossavainen ja muut lavarunoilijat vierailevat asunnottomien palveluasumisen yksiköissä, mielenterveyskuntoutujien palvelutaloissa ja oikeuspsykiatrisessa sairaalassa. Järjestämme kohteissa keikkoja ja osallistavia työpajoja, joissa syntyneistä sisällöistä, esimerkiksi rohkeudesta, rakkaudesta ja häpeästä kertovista tarinoista luodaan yhdessä uusia runoja. Muodostamme samalla yhteisöjä, rohkaisemme tarinoiden kertomiseen, altistamme esiintymiselle, sekä osallistamme taiteen pariin sanataiteen ja runojen kautta.  

Kuopiossa syksyllä 2026 järjestetään Poetry Slamin EM-kilpailut, joissa saa ensiesityksensä Nihkeen Akan palvelutaloista kerätyistä runoista tekemä teos. Jo ennen EM-kilpailua järjestetään paikallisia Runopuulaaki- ja open mic -tapahtumia, joihin osallistuminen mahdollistetaan mm. digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Kokemuksista, runoista ja kerätyistä tarinoista toimitetaan myös kirjallinen teos, joka julkaistaan vuonna 2027.

Toteutus: Saimaa-ilmiö 2026 Yhteistyökumppanit: Niuvanniemen oikeuspsykiatrinen sairaala, World Poetry Slam Organization, Nihkee Akka, kirjailija Jouni Tossavainen, paikalliset kirjailijaseurat, Mieli ry”