"Turun vuoden 2011 paras lavarunoilija valittiin tiivistunnelmaisessa Runopuulaaki-kilpailussa 14. huhtikuuta Pub Hunter’s Innissä.
Korkeatasoisen kilpailun voittajaksi selviytyi
Robert Meriruoho (s. 1989). Meriruoho matkaa lokakuussa Kuopiossa käytävään suomenmestaruusfinaaliin, jossa valtakunnallisen Runopuulaaki-kisan lopullinen voittaja ratkaistaan. Turun osakilpailun järjestäjänä toimi Kirjan talo.
Turun puulaakiin osallistui yhdeksän runoilijaa, joista moni oli myös julkaissut runouttaan. Kisan nuorin oli 18-vuotias
Teemu Norri. Tiukassa kilpailussa käytiin kolme kierrosta, ja säännöistä poiketen toiselle kierrokselle valittiin peräti kuusi osallistujaa tasapisteiden vuoksi.
Viimeisen kierroksen kärkikolmikkoon ylsivät Meriruohon lisäksi
Ilmari Kullervo ja
Jussi Wahlgren. Voittajan valtiksi nousi raikas oma runoilijaääni, joka kuului niin runon sisällössä kuin sen esittämisessä. Meriruoho on julkaissut esikoisteoksensa
Göteborgilainen viikonloppusatu (Finn-Kirja) vuonna 2010.
Runopuulaaki-kilpailut toteutetaan kansainvälisen Poetry slam -konseptin mukaan. Sääntöjen mukaan runoilijalla on kolme minuuttia aikaa lukea tekstinsä yleisön edessä, ja yleisöstä valittu viisihenkinen tuomaristo antaa esityksille pisteet.
Tukholmassa syntynyt Robert Meriruoho on osallistunut myös Göteborgin Poetry slam -kisaan. Meriruohon mukaan Ruotsissa nämä kilpailut ovat huomattavasti suurempia tapahtumia kuin Suomessa, mutta Turussa kisatunnelma nousi reippaasti korkeammalle kuin naapurimaassa.
Lisätiedot:
Koordinaattori
Sanna TulonenKirjan talo
Linnankatu 24
20100 Turku
www.kirjantalo.orgPuhelin ( 044) 747 6854
sanna.tulonen@kirjantalo.org"