R U N O P U U L A A K I S S A RUNOILLAAN KANSAINVÄLISILLÄ P O E T R Y SLAM -SÄÄNNÖILLÄ
"He alkoivat kilpasille vuorosäkein, / sillä vuorosäkeet olivat muusain mieleen. / Korydon aloitti, Thyrsis jatkoi, lauloi kukin vuoronsa mukaan." (Vergilius, Bucolica, VII)
Jyväskyläläinen esikoisrunoilija ja vuoden 2013 Runopuulaakin Suomen mestari Mari Laaksonen runoili kymmenen parhaan joukkoon Ranskan MM-slameissa. Voiton vei kanadalainen lavarunoilija Ikenna Onyegbula.
Mari Laaksonen lavarunouden maailmancupin yhdeksäs
Keskisuomalainen/ Tomi Tuomaala
Jyväskyläläinen runoilija Mari Laaksonen sijoittui viime
viikolla yhdeksänneksi lavarunouden eli Poetry Slamin
maailmancup-kilpailussa Ranskassa. Kilpailijat olivat maidensa
hallitsevia slam-mestareita.
– Olen yllättynyt, että meni noinkin
hyvin, sillä tekemiseni ei kuitenkaan ole sitä kaikkein tyypillisintä
slam-runoutta. Olin ilahtunut siitä, että myös verkkaisempi puherytmi
voi toimia, Laaksonen sanoo.
Yleensä ottaen Ranskan-kisassa
esitysten tyyli vaihteli paljon. Laaksosen mukaan "slam näyttäisi olevan
hirvittävän avoin erilaisille lähestymistavoille".
Laaksonen voitti lavarunouden SM-tittelin viime vuonna Kuopiossa. Viime vuonna häneltä julkaistiin esikoiskokoelma Galleria Noesis(Ntamo). Se oli Keskisuomalaisen kriitikon Teppo Kulmalan mukaan "lukijan vangitseva, älykkäästi kuvallinen kirja".