torstai 18. huhtikuuta 2024

Puškinin ensimmäinen Runopuulaaki Kuopiossa

 


Kaunis sää on suosinut Pusselin synttäreitä Kuopiossa Valkeisenlammen rannan patsaalla vuodesta 1994 lähtien. Vain kerran on jouduttu pakenemaan sadetta kaupunginteatterin lipan alle.

Puškinin synttäreitä on juhlittu Kuopiossa Valkeisenlammen rannan runoilijapatsaalla vuodesta 1994 lähtien. Runopuulaakia on pelattu kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä Kuopiossa vuodesta 2000 lähtien, mutta kertaakaan puulaakia ei ole runoiltu Puškinin patsaalla.

Niinpä Pusselin synttäreiden ensimmäinen Runopuulaaki runoillaan lauantaina 8. kesäkuuta klo 12.00 alkaen. Runokukko-duon toinen pää Olavi Rytkönen toimittaa äänentoiston, ja juontajina ovat Ruotsin ja Suomen lavarunomestari Solja Krapu ja Jouni Tossavainen.

Puulaakiottelun jälkeen mikki on auki runoilulle aivan kuten ennenkin, satoi tai paistoi –  ja useimmiten keli on suosinut synttäreitä. Tarjolla on jälleen hövelin seurustelun lisukkeeksi Runokukon perinteisiin piknik- ja keikkaeväisiin kuuluva kalakukko punaviinillä.

Neljä esikoista Rosebudissa

Pusselin puulaakin jälkeen klo 14–15 Rosebudin uudessa Sektorin kirjakaupassa esiintyy neljä kuopiolaista esikoiskirjailijaa:

Leena Jokimaa: Huimapään mustelmat, Petri Kervola: Warkautelaisia (Momentum Kirjat, 2024), Riitta Salke: Silverstar - Unelmien siipiväli (Momentum Kirjat, 2023) ja Sirpa Suntioinen, Toivomusluu (Momentum Kirjat, 2023). Esikoiskirjailijoita haastattelee Jouni Tossavainen.

Lisätietoja blogista Puškin. https://aleksandrpushkin.blogspot.com/

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Runopuulaaki ja Runotaika Lapinlahdella

Lavarunouden SM-kisan järjestäjästä ei ole tietoa. Ei Kuopiossa eikä Turussa, jossa viimeksi juttelin Runopuulaakista. Kuitenkin Turun uuden Kirjan talon väki ei pitänyt mahdottomana, että SM-finaali saattaisi vielä mahtua Runoviikon ohjelmistoon marraskuussa.

Savon puolessa seuraavaa puulaakia suunnitellaan Pusselin synttäreille. Virallisesti Puškinin syntymäpäivä on torstai 6.6., mutta parempi runoilupäivä olisi lauantai 8.6. Runopuulaaki, joka voi olla myös SM-karsinta, järjestetään joko Puškinin patsaalla Valkeisenlammen rannalla tai jossain äänentoistoltaan paremmassa paikassa.

Varmaa on, että Runopuulaaki kuuluu Runotaika-tapahtuman ohjelmistoon Lapinlahdella lauantaina 3. elokuuta 2024.

Runotaika jakaa toisen runopalkinnon, jonka säännöt löytyvät täältä: www.vaarninpappila.fi / Runotaika 

Runotain Runopuulaakin 3.8. juontavat Solja Krapu 
ja Jouni Tossavainen. Kuva: Matti Kaarlejärvi.

Runotaika Lapinlahdella

To 1.8. klo 18–20.30 ja Pe 2.8. klo 9–14.30

Lukuretriitti Lastussa (Linnansalmentie 85): Rauhoittuminen luontorunojen ja -kirjojen parissa.
Jaamme yhdessä lukukokemuksia ja lumoavia kirjoja. Perjantaina vierailijaksi saapuu kirjailija Johanna Venho. Järjestää Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu. Hinta 100-110€ sis. ruokailut.
Ilmoittautumiset 
https://forms.office.com/e/dHREWnpL9Y ja tiedustelut laura.rukola@lastu.fi

Pe 2.8.

klo 15 Lapinlahden kirjastolla (Mykkäläntie 2) Festivaalin oma taiteilija Kalevi Puronheimo, 97 v., lausuu runoja! Vapaa pääsy.

klo 18 Väärnin Pappilassa (Juhani Ahon tie 82) Yhtä juhlaa – Johanna Venhon runoja. Lasten ja aikuisten rakastama runoilija lausuu omia runojaan ja juttelee vähän muutakin. Runotaika-palkintojen julkistaminen. Liput 20€ sis. kahvi- ja teetarjoilun.

La 3.8.

Väärnin Pappilassa (Juhani Ahon tie 82):

klo 10-14 Runopaja – Runoilija Jyrki Kiiskinen vetää tiiviin työpajan kaikille lyriikan kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Pajassa luetaan tarkkaan yksi tai kaksi näyterunoa joltakulta runoilijalta, tehdään harjoituksena oma runo ja jutellaan teksteistä kannustavassa hengessä.
*Runopajaan mahtuu 12 osanottajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 10.6. mennessä. Hinta 35 euroa sis. aamupalan ja päiväkahvit.

klo 14 Opastettu kiertokävely, järjestää Lapinlahti-Seura. Lähtöpaikka Lapinlahden sankarihautausmaa, Haapalaisentie.

Lapinlahden lukiolla (Kivistöntie 2):

klo 15-20 LuovanPuun Runokahvila. Vapaa pääsy.

klo 15.30-16.30 Runokahvilassa Runopuulaaki! Lavarunouden SM-esikarsinta Poetry Slam -säännöillä viidelle osallistujalle ilmoittautumisjärjestyksessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Solja Krapu-Kallio soljakrapu@gmail.com

Lukion Lapinlahti-salissa:

klo 17-18 Runoja, musiikkia ja veistoksia – lausuntataiteilija Marja Kahelin, muusikko Minna Forsberg ja kuvanveistäjä Eemil Halonen

klo 18.30-19.30 Elämän jäljet – Kaija Pispa, runot ja Jaakko Löytty, laulut

klo 20-21 Runoilija lauteilla! Jyrki Kiiskinen lausuu runojaan, Katri Viitaniemi haastattelee.

klo 21.30-22.30 Persiaksi ja suomeksi: Siamäk Naghian, lausunta, Mehrnoosh Zolfaghari, santoor, Marja Kahelin, lausunta ja Jarkka Rissanen, kitara.

*Runopassi sis. Lapinlahti-salin ohjelmiston eli neljä eri tilaisuutta 48/40€.
Lapinlahti-salin ohjelmat 20/15€ / tilaisuus.

Su 4.8.

Lapinlahden kirkossa (Linnansalmentie 20):

Kaksi taiteilijapariskuntaa:

klo 11 kirkkokahveilla kahden maan kansalaiset Jaakko Löytty ja Kaija Pispa kertovat lauluntekstien ja virsirunojen kirjoittamisesta. Minna Kettunen haastattelee. Vapaa pääsy.

klo 15 Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto: Rakastan! Elämän mittainen tarina. Lotta Kuusisto, lausunta, Iiro Rantala, piano.
Liput ennakkoon lippu.fi: 25-30€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi) sekä ovelta.

Suosittelemme tutustumista myös mm.: Taidemuseo Eemil, Luova Puu, Lapinlahden kirkko, Väisälänmäen kulttuuri- ja luontopolku, Suomen Asutusmuseo Alapitkällä. Lapinlahden kirjastossa esillä tapahtuman runoilijavieraiden runokirjoja.

Runotaika-palkinto

Runotaika-tapahtuman tarkoitus on kannustaa ihmisiä ilmaisemaan itseään runouden voimin ja saamaan yhteyttä itseensä, yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Runotaika kutsuu kaikkia ihmisiä ja erityisesti nuoria sekä heitä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Runotaian tarkoitus on myös lisätä yhteistä hyvinvointia hyödyntämällä Lapinlahden kulttuurielämän voimavaroja.

Runotaika-palkinto kutsuu luovaan työhön runouden taian avulla. Pyydämme suomenkielisiä runoja, joiden inspiraationa ja herätteenä on Eemil Halosen Aino ja helmet -veistos.

Runoja pyydetään veistoksen herättämistä ajatuksista, tunteista ja unelmista. Kirjoittaja voi hahmottaa ja luoda runon täysin vapaasti.

Runotaika-palkinnon säännöt:

Palkinto on valtakunnallinen ja sillä on kolme sarjaa:

1. Nuoret, 13-20-vuotiaat

2. Äidinkielenä muu kuin suomi. Sarjaan voivat osallistua kaikenikäiset, joiden äidinkieli ei ole suomi. Tarkoitus on edistää vuorovaikutusta, kulttuurista monimuotoisuutta sekä kannustaa Suomessa asuvia ei-suomenkielisiä ihmisiä oppimaan suomen kieltä, jotta he pääsisivät kotoutumaan ja juurtumaan paremmin suomalaisen yhteiskuntaan.

3. Avoin: tähän sarjaan voivat osallistua kaikenikäiset kirjoittajat.

Jokainen kirjoittaja voi lähettää yhden runon. Hän voi osallistua vain yhteen sarjaan. Runon pitää olla ennen julkaisematon. Sen pituus on vapaa.

Runoja arvioidaan näillä perusteilla:
Kokonaisvaikutelma. Runon yhteys Aino ja helmet -veistokseen. Kuvallisuus ja vertauskuvat. Runon sointu ja runon rakenteellinen laatu. Kieliasu. Uutuus ja alkupera
̈isyys.

Jokaisessa sarjassa jaetaan kolme palkintoa:
1. 700 euroa ja yksi pari Genelecin G One -kaiuttimia
2. 500 euroa
3. 300 euroa.

Lähetä runo 9.6.2024 mennessä alla olevan lomakkeen kautta tai osoitteeseen Väärnin Pappila / Runopalkinto, Juhani Ahon tie 82, 73100 Lapinlahti.
Mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi, syntymäaika, osoite ja puhelinnumero.