Vuoden 2012 lavarunouden Suomen mestari Juho Kuusi. |
Tiedote
20.5.2013
Julkaisuvapaa heti
Julkaisuvapaa heti
Lavarunouden Suomen
mestaruudesta mitellään jo 13. kerran Kuopiossa. SM-runopuulaakin karsintoja on
järjestetty tänä keväänä kahdeksassa kaupungissa, ja voittaja selviää kymmenen
runoilijan joukosta ensi viikonloppuna järjestettävillä runofestivaaleilla.
Kuopion runofestivaalin
aloittaa perjantaina 24.5. keräilyerä, josta kaksi parasta pääsee seuraavan
päivän finaaliin.
Lauantain 25.5. loppukilpailuun
ovat jo paikkansa runoilleet Raimo Asikainen Kuopiosta, Kaisa Halmkrona
Oulusta, Kari Kilpinen Lahdesta, Henni Kiri Kotkasta, A-P Kivinen Tampereelta,
Mari Laaksonen Jyväskylästä, Aura Nurmi Helsingistä ja Ann-Charlotte Palmgren
Turusta.
Festivaalin päättää
sunnuntaina 26.5. runopiknik Valkeisenlammen rannalla, jossa juhlitaan
Aleksandr Pushkinin syntymäpäiviä.
SM-runopuulaakissa
runoillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. Viime vuoden paras
lavarunoilija Juho Kuusi Vantaalta edustaa Suomea MM-slameissa, jotka järjestetään
Ranskassa 3. – 9. kesäkuuta.
Festivaalin kaksi
ensimmäistä päivää runoillaan ravintola Maljassa (Kauppakatu 29) klo 18:00
alkaen ja runopiknik aloitetaan Valkeisenlammen rannalla (Valkeisenkatu 2)
sunnuntaina klo 12:00.
Lisätietoja
blogista Runopuulaaki:
Kuopio Festivalsin
nettisivulta:
sekä Runopuulaakin
juontajilta Olavi Rytköseltä olavi@rytkonen.net
+358 40 5620836
ja Jouni Tossavaiselta tossavainen.jouni@gmail.com +358
50 381 6250
PS
Muistattehan,
että viime vuotiseen tapaan Runopuulaakin loppukilpailu 25.5. välitetään
valtakunnallisesti. Snellman-instituutti tarjoaa kaluston ja nettitekniikan.
Yhteysosoite tulee olemaan skyot.adobeconnect.com/kokous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti