Monday, November 1, 2010

Runoilija Erkki Lappalainen on kuollut


Runoilija Erkki Lappalainen (1946 - 2010). Erkin muistosivu löytyy täältä. Tein runoilijasta kesällä 2006 haastattelun, joka julkaistiin Parnassossa.Kuva oik.: Kirjakantti.)

"KIRJAINTEN SINFONIKKO

Runoilija Erkki Lappalaisen haastattelu

Eno 19.7.2006

Runoilija lähtee Tukholmasta, kun koivu on hiirenkorvalla Pohjois-Karjalassa. Runoilijan paluu kotimökille myöhästyi keväällä, mutta Ruotsin puolelle hän palaa syyskuussa niin kuin ennenkin. Tukholman yksiön lattialla odottavat tutut paperit ja kirjaläjät, joita tänä kesänä ei tarvinnut siivota vuokralaisen tieltä.

Runoilijan nimi tunnetaan Tukholmassa paremmin kuin Suomessa, ja Ruotsissakin Erkki Lappalaisen kokoelmista ei oteta uusintapainoksia, vaan hänet tiedetään enemmänkin mainiona omien runojensa esittäjänä.

Kun teoksia ei myydä Ruotsissa eikä tunneta Heikki Turusen ”Simpauttajan” maisemissa, rahat ei riitä jukulauta, ja siitä löytyy yksi syy siihen, miksi runoilija ponttasi veljensä kanssa uuden lattian vanhaan kotimökkiinsä. Kun rahaa ei ole, edelliskesänä poimituilla marjoilla pääsee alkuun tutussa tuvassa. Onneksi mökissä on sähköt ja pakastin.

Ennen kuin pakastinmarjat sulavat, on saatava lämpöiseksi mökin pienin huone sähköpatterilla. Sitten on sukellettava makuupussiin, jossa menevät ensimmäiset paluuyöt. Kelien lämmitessä pääsee peräkamariin, jonne saksalainen kulkukisälli rakensi sängyn navetalta löytyneistä tarpeista. Runoilijan isä vesteli niistä aikoinaan jalaksen aihioita pankkorekeen.

Siihen aikaan tilalla oli viisi hehtaari viljelyksessä, metsää kahdeksan, tuvassa kuusi lasta ja navetassa neljä lehmää. Lappalan rakentamisen isä aloitti sodat sodittuaan vuonna 1949. Sodasta kukaan ei selviä vammoitta, ja nämä muistot pätkähtävät runoilijan päähän vaikka huussista palatessa: tuossa kohti pihalla isä tappeli humalapäissään, ja äiti käski hakea apua naapurista. Joulukuun 3. vuonna 1946 syntynyt poika oli silloin viisi ja hän pysähtyi matkalla, keskellä lumista tietä.

– Hävetti lähteä apua pyytämään, runoilija muistelee 60-vuotiaana ja vilkaisee kesäiselle pihalle, josta juoksee tuttu tie naapuritaloon.

Apua tuli, vaan muistot painuivat syvälle. Pahimmat eivät edes uskalla nousta pintaan, jos ei sitten aivan yllättäen milloin mistäkin kotiseudun kivestä tai hirrestä.

Saksalaisen nikkaroiman kammarinsängyn jalkopäässä roikkuu kiinalaisen ystävän Pekingistä tuoma taulu. Kiinalaista kuvataidetta löytyy lisää työhuoneesta, siitä talon pienimmästä, ja peräkamarin toista seinää komistaa minskiläisen taiteilijan taulu, jonka muna-aihe tuo runoilijan mieleen karjalaiset myytit. Ugrilaisia juuria löytyi myös taiteilijalta, kun munateema tuli puheeksi.

Perintönä peräkamarin seinälle on jäänyt kuva, jossa Jeesus kärsii ristillä. – Jotta ei tuota osaa ottaa poiskaan, sanoo runoilija, joka ei voi sanoa olevansa uskossa. Jos ei sitten luontouskossa. Vaikka kotipuutarhan viinimarjojen ja metsän annin syönti on taloudellinen pakko, siihen liittyy myös kasvissyönti. Runoilija ei väitä, että liha ei maistuisi hyvältä, mutta varsinkin muun kuin luomulihan syöminen näkyy allergisina oireina sorminivelissä.

Kauppamatka Enon keskustaan taittuu polkupyörällä, joskus koivikkomäen takana asuvan velipojan autolla. Kaupalle on matkaa 13 kilometriä ja lähimälle järvelle pari kilometriä, mutta sieltä runoilija ei ole ottanut ruuan jatketta kuten isä teki aikoinaan. Yksin olon ja soutelun rauhasta nauttiminen on riittänyt. Ehkä katiskat tai verkko on kuitenkin saatava veteen tänä kesänä, runoilija miettii. -- Jotta kun minskiläinen ystävä tulee kylään pienen tyttärensä kanssa.

Terva tuoksuu ensimmäisenä tulokkaan nokkaan tuvassa. Tuoksu nousee uuden ponttilattian vasoista. Lattian alus ei tule homehtumaan, kun sen pohjat tehtiin tervan ja tuohen kanssa turkulaisen arkkitehdin ohjeilla. Tuttu turkulainen tiesi arkkitehtuurista yhtä vähän kuin Erkki runoudesta, silloin kun he tapasivat ensimmäisen kerran. Elettiin vuotta 1964, ja kansakoulun käynyt metsuri oli lähtenyt kaverinsa kanssa työn hakuun Hankoon, josta yhden yön jälkeen päädyttiin Turkuun.

Töitä löytyi Wärtsilän telakalta, jossa nuoruudesta vierähti kuusi vuotta. Sitten valmis pyöröhioja kelpasi myös Ruotsin tehtaisiin. Seuraavaksi olisikin pitänyt palata Volvolla ”Simpauttajan” maisemiin, vaan Erkki oli alkanut opiskella, esikoiskoelma ”Jag ville så gärna säga det” ilmestyi vuonna 1975 ja vuonna 1983 runoilija antoi itselleen aikaa viisi vuotta pelkästään kirjoittaa.

Runoilijan yrityksen huipentumana voi pitää 45 minuutin runoa ”Sinfonia i:lle ja kahdelle H:lle” vuodelta 1987. Suomenkielisessä käsikirjoituksessa on 100 sivua ja pelkästään i-kirjaimia sekä kaksi hoota lopuksi. Otteita teoksesta runoilija on esittänyt useasti, vaan vain kerran kokonaisuudessaan. Silloin se tuli tulkittua liian nopeasti eli noin puolessa tunnissa. Käsikirjoituksena tuolta kaudelta on myös toinen yhtä pitkä teos ”TTT”, jossa on pelkästään T-kirjaimia ja aiheena aika.

Toistoa, jonka rikkaus avautuu ääneen puhuttuna, voi sanoa runoilijan tuotemerkiksi. Toistaminen edellyttää pelkistämistä, jonka huipuksi runoilija on miettinyt sanatonta hiljaisuuden esittämistä samaan tapaan kuin John Cagen teoksessa ”4’33”. Tyylinsä juuria kysyttäessä runoilija ei oikein osaa ottaa esimerkiksi muuta kuin äitinsä sanonnan, jossa sanan ääneen yhdistettynä voi ymmärtää myös taiteeksi: ”Kyllä minä sävelsin sille”, äiti sanoi komennettuaan kakaraansa varsin kipakasti.

Esimerkiksi painettuna julkaistusta toistamisesta käy kokoelmassa ”Barnet och soldaten”, 1988, julkaistu runo ”Stenen och vattnet”, jonka aluksi sana ”-- Plip!” toistuu 20 kertaa ja 21. säe on ”-- Plop!” Sitten ”-- Plip!” toistuu 7 kertaa ja 8. säe on ”-- Plop!” Runon neljännen sivun lopuksi kysytään: ”-- Ved stenen vad vattnet gör?” Kahdeksan sivua myöhemmin päätellään 14 kertaa ”-- Plip” ja todetaan lopuksi ”Det är vattnet, det.”

Karjalan korvesta tehtaan varjojen kautta runouden laakereille, näinhän se klassinen teräs karaistuisi nuoruuden yliopistoissa. Ainakaan Karjalan korpi ei ollut ihan korpi, sillä runoilija huomasi Tukholmassa lukeneensa tärkeimmät venäläiset klassikot inkeriläisen kansakoulunopettajansa ansiosta.

Venäjän kieli taas alkoi kiinnostaa, kun hän meni naimisiin venäläisestä avantgardismista kiinnostuneen ylioppilaan kanssa. Lappalan navetan vintille remontoitiin ateljeeta morsiamelle ja tuleva ruotsalaisarkkitehti lähti kirjoittamaan lopputyötään Moskovaan, jonne matkasi pian myös sulhanen. Samalla reissulla hän uskaltautui jo kyselemään esiintymisiä Neuvostoliiton kirjailijaliiton talosta.

Vuonna 1988 keikkaa ei järjestynyt, vaan vuonna 1991 hän oli eronnut valmiista arkkitehdistaan ja runoilijan jättikuva koristi Minskin esiintymispaikan seinää. Teatteri täyttyi yleisöstä ja yhden keikan 250 ruplan korvaus oli noin 100 ruplaa enemmän kuin tavantyöläisen kuukausipalkka. Venäjän kiertueella oli mukana myös jazzryhmä.

Tukholmaan vuonna 1985 perustettu Kaffe 44 tarjosi ensimmäistä kertaa säännöllisen esiintymismahdollisuuden myös runoilijoille, ja samasta parinkymmenen taiteilijaryhmän Kapsylenistä löytyi työhuone Erkille. Samaan aikaan työmies Marc Smith esiintyi Chicagossa ravintola Green Millissä, jossa hän järjesti maailman ensimmäisen Poetry slamin elokuussa 1986. Kapsylenin runoilijoiden estradi sai valtiolta pientä tukea, ja hyvin yleisöä vetäneet taiteilijat jopa jonkinlaista tuloa pääsylipuista, kunnes seitsemän vapaaehtoistyövuoden jälkeen runoilijat karkotettiin paratiisista ja he perustivat toisen esiintymispaikan Mosebackan.

Poetry slam saapui runoilijan elämään amerikkalaisen Pulitzer-voittajan (1998) Patricia Smithin ja hänen miehensä Michael Brownin luennoidessa Tukholmassa runouden esittämisestä. Smith mainitsi slämeistä, mutta varsinaisesti lavarunokisa kolahti Amerikan vierailulla vuonna 1992. Patricia ja Michael kutsuivat runoilijan vieraaksen nähtyään hänen tulkintojaan omista teksteistä. Niissä oli sitä jotakin, joka toimisi myös rapakon takana.

Bostonissa runoilija sitten näki ensimmäisen släminsä kuppilassa nimeltä TT-Bear, johon taksikuski aluksi kieltäytyi viemästä asiakastaan. Pääasiassa muiden kuin valkoisten asuttamalla seudulla runoilija nautti New Yorkin ja Bostonin 9-henkisten joukkueiden släm-kisasta ja sen innoittamana syntyivät Ruotsin ensimäiset lavarunokisat. Michel Brownin slam-verkoston kautta runoilija heitti Amerikassa ensin noin 20 paikkakunnan ja vuonna 1996 noin 30 keikkapaikan kiertueen eri puolilla maata.

Suomen ensimmäiset slämmääjät löytyvät joukkueesta, joka matkusti USA:n mestaruuskisoihin San Fransiscoon syyskuussa 1993. Kirjailija Jouko Lehtonen ja Pohjois-Karjalan kirjallinen yhdistys Ugri olivat järjestäneet runouden SM-kisat, joista kolme parasta pääsi National Poetry Slamiin. Toiseksi sijoittuneen Erkin kaverina matkustivat joensuulainen ja outokumpulainen nainen, joiden nimiä runoilija ei enää muista, mutta he slämmäsivät seitsemän vuotta aikaisemmin kuin ensimmäinen suomenkielinen slam-kisa nähtiin Kuopiossa keväällä 2000.

Sekä Venäjällä että että Amerikassa pitempiä kiertueita tehneitä runoilijoita ei voi olla kovin monta tässä maailmassa, eikä pohjoismaissa ehkä ketään muita kuin Erkki Lappalainen.

Miksi hän sitten on niin hyvä omien tekstiensä esittäjä?

Ensinnäkin elämänkoulun lisäksi hän on opiskellut draamapedagogiikka Tukholman yliopistossa, ohjannut teatterissa ja ollut mukana erilaisissa livetuotannoissa, joista esimerkiksi Tukholman Rinkebyn slämit ovat jo saavuttaneet liki myyttisiä ulottuvuuksia. Toisaalta hän on harjoitellut esiintymistä enemmän kuin useimmat runoilijat ja ennen kaikkea koulinut ääntään.

Lappalan tervantuoksuisessa tuvassa runoilija sivelee kurkkuaan ja hänen on myönnettävä, että ikä on tehnyt tehtävänsä. Nuoruuden ajan voimasta saan pienen aavistuksen, kun runoilija räjähtää nauruun, joka saa seinähirret tärisemään. Kovin riemun purkaus sattuu runoilijan kuvaillessa runoa ”Sinfonia i:lle ja kahdelle H:lle”. Tuota elävän runoilijan energiaa ei vangitse minkäänlainen kirjain.

Ruotsin ensimmäiset Poetry slamin mestaruuskisat runoiltiin vuonna 1995 ja Salassa tämän vuoden toukokuussa 10. mestariksi saatiin växjölainen nuori mies Stefan Bittera. Amerikan slämien vapauden vallankumouksellisuutta on vaikea käsittää meiltä päin käsin, mutta myös Ruotsiin slämit ovat synnyttäneet oman kulttuurinsa, jota voi pitää merkittävimpinä muutoksena viimeisen kymmenen vuoden aikana maan runokentässä.

Runoudella on kuitenkin runoilijan mielestä pienempi tila ruotsalaisessa yhteiskunnassa kuin suomalaisessa. Suomessa runoutta kuulee jopa radiossa ja taiteilijaprofessorikin voi olla runoilija. Tv:n Runoraatia ei esitetä kesällä, joten sitä hän ei ehkä ole nähnytkään. Yhtä vähän kuin runoilija katsoo Karjalassa televisiota hän lukee lehtiä, koska niitä ei ole vara tilata.

Venäjällä ja Amerikan estradeilla niitettyjen laakereiden jälkeen runoilija keksi vielä järjestää Runouden olympialaiset vuonna 1998. USA:n slämmestarin Michael Brownin piti tulla kaveriksi Tukholmaan, mutta hänelle tuli avioero samaan aikaan. Uuden tietokoneen hän sentään pystyi lähettämään, kun entinen varastettiin työhuoneelta kolmen lukon takaa. Varasta ei ole löytynyt, ja kaikkien muiden järjestelyongelmien jälkeen runoilijan patteri tyhjeni niin että hän ei enää pystynyt kirjoittamaan viimeistä lehdistötiedotetta.

Metsurina aloittaneen pyöröhiojan voimat eivät nyt riittäneet edes yhden näppäimen painamiseen. Voimia ei löytynyt seuraavanakaan päivänä, eikä kahden kuukauden päästä. Juominenkaan ei voinut olla syynä, koska hän oli lopettanut alkoholin käyttämisen vuotta aikaisemmin. Viinalakko jatkuu yhdeksättä vuotta.

Lääkärin diagnosoitua masennuksen runoilija valitsi psykoterapian pitkän kaavan mukaan, ja sillä tiellä ollaan. Kotipihalla muistiin palaa mitä palaa, kuka sen tietää. Terapiassa käytyään ja varsinkin Freudin kirjat luettuaan runoilija osaa pysähtyä ja uskaltaa miettiä, mistä tuokin tunnetila tuohon putkahti.

Nyt kun tuvan lattia on valmis, kesän remontit on tehty. Runoilijan on aika tuumata tulevia töitä, rapsutella mieltä ja näppäimiään. Kuka tietää, mitä ääntä sieltä lähtee -- tai palaa.

JOUNI TOSSAVAINEN

Erkki Lappalainen esiintyy Poetry slamin SM-finaalissa Kuopiossa 1.9.2006. Lisää Lappalaisen runoudesta löytyy mm. Marja-Liisa Pynnösen väitöskirjasta ”Siirtolaisuuden vanavedessä. Tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956--1988”, SKS 1991."

No comments: