torstai 21. huhtikuuta 2022

Mestari Seija Hämäläinen Runokantin vieraana

Toisen Runokantin vieraana on lavarunouden mestari Seija Hämäläinen. Kuva: Olavi Rytkönen.

Runokantti-klubille Kuopion pääkirjastoon kokoonnutaan toisen kerran tiistaina 26. huhtikuuta klo 17.00. Klubin teemana on lavarunous.

Ilkka Markkula
oli ensimmäisen 
Runokantin vieras.
Runoilijavieraana on lavarunouden Suomen mestari vuodelta 2011, Seija Hämäläinen. Seija esittää omia runojaan ja kertoo niiden taustoista sekä siitä, mitä lavarunous esittävän taiteen muotona hänelle merkitsee.

Ensimmäisen Runokantin haastattelijana toimi Olavi Rytkönen, ja toisen juontaa Runokukko-duon toinen pää Jouni Tossavainen.

Runoilijavieraan osuuden jälkeen klubeilla lava ja mikrofoni on vapaa, eli Avoin mikki kutsuu esittämään omia runoja paikalle saapuneelle live-yleisölle. Jo etukäteen ovat ilmoittautuneet Leena Raveikko, Raimo Turjanmäki, Kirsi-Marja Myöhänen, Marjo Heiskanen, Seppo Kuronen ja Esko Lovén.
Runokantin
Avoimen mikin
ensimmäinen
esiintyjä.


Raveikolla on ollut yhteisiä runojuttuja Seijan kanssa,.Turjanmäki esittää Apollinairen runon ”Mirabeaun silta” ranskaksi ja Aale Tynnin suomennoksena teoksesta Tuhat laulujen vuotta. Myöhänen sekä esittää että näyttää runoihinsa liittyviä akvarelleja. Heiskaselta saamme maistiaisia syksyllä ilmestyvästä runokokoelmasta. Kuronen on säveltänyt Hämäläisen runoja lauluiksi ja hänen sovituksensa Eino Leinon Terve Ukraina! -runosta voi kuunnella täältä. Lovén tunnetaan kuopiolaisena aforistikkona ja lavarunoaktiivina.

Runokantti tarjoaa elävää runoutta kirjastossa, siellä missä sanat muutenkin viihtyvät!

Runokantti-klubi on osa Kuopion kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlaa.

Ensimmäisessä Runokantissa esiintyi myös kuopiolainen 
kirjailija Jyrki Heikkinen. Vas. Olavi Rytkönen.

Vapaa pääsy.