perjantai 18. marraskuuta 2022

Kirjakantissa kaikki saivat kirjapalkinnon

Kuopiolainen kuvataiteilija ja sanataideohjaaja Riikka Viinikanoja esitti ensimmäisen kerran runojaan Kirjakantin runopuulaakissa Kings Crownissa, jossa kaikki paikalle tulleet saivat kirjapalkinnon.

Ensimmäisen kerran kotimaisen Poetry Slamin historiassa runoilijoiden lisäksi myös tuomaristo ja yleisö saivat kirjapalkinnot. Savolaisen kirjallisuustapahtuman Kirjakantin lavarunokisalle palkinnot lahjoittivat Runokukko ja Seija Hämäläinen.

Hämäläinen lahjoitti runoiluopastaan Amateur (2017), mutta hän pääsi myös valitsemaan ensimmäisenä palkintokirjoista voitettuaan Kirjakantin runopuulaakin 0,3 pisteen erolla Jukka Kerviseen. Hämäläinen on lavarunouden Suomen mestari vuodelta 2011 ja Kervinen vuodelta 2010.

Yle Radio Savon toimittaja Marianne Mattila oli mukana puulaakissa, ja illan antia voi kuunnella täältä. Ja Kirjakantin koko illan video löytyy tästä.

Seija Hämäläinen
vuoden 2011
lavarunouden
Suomen mestari.
Ravintola Kings Crownissa Kuopiossa torstaina 17. marraskuuta 2022 esiintymisjärjestyksen onnettarena arpoi Hilla Jauhiainen

Tuomaristoon kuuluivat kuopiolaiset Risto Kettunen, Marja Pajusilta, Kaisla Pirkkalainen, Aila Salminen ja Sari Siltavuori.

Kirjakantin runopuulaakin tulokset esiintymisjärjestyksessä:

Tuomo Tuomainen 23,4

Seija Hämäläinen 24,6, 26,5 ja 27,6

Leena Raveikko 24,9 ja 25,8

Jukka Kervinen 25,1, 26,7 ja 27,3

Riikka Viinikanoja 25,5 ja 26,0

perjantai 4. marraskuuta 2022

Runopuulaaki Kirjakantissa 17.11.2022

Kirjakantin 2021 Runopuulaakin parhaat pisteet runoili Kaarin Laapotti, jota onnitteli toiseksi parhaat pisteet saanut Jukka Kervinen. Kuva: Olavi Rytkönen. 

Perinteinen kirjallisuustapahtuma Kirjakantin Runopuulaaki pelataan Kings Crownissa (Kuninkaankatu 22) Kuopiossa torstaina 17. marraskuuta klo 19.00. Ilmoittautumiset Runokukolle (Jouni Tossavainen & Olavi Rytkönen) etukäteen tai puoli tuntia ennen puulaakin alkua.

Savolaisen runojuhlan kunniaksi Runokukko lahjoittaa kaikille puulaakiin osallistujille, runoilijoille, tuomareille ja yleisölle kirjapalkinnot. Parasta päältä pääsee tietysti valitsemaan finaalikierroksen voittaja. Talkoissa on mukana myös vuoden 2011 lavarunomestari Seija Hämäläinen, joka lahjoittaa palkinnoksi Amateur-kirjaansa (runollinen vertaistukiopas kaikille runouden harrastajille ja rakastajille). 

Kirjakantissa pohditaan tänä vuonna erilaisia sanan tiloja sekä Kuopiossa että Iisalmessa. Onko painetulla sanalla ja sanoilla bittiavaruudessa eroja? Voiko sanataidetta oppia? Entä, mistä biisin sanat syntyvät?

Kirjallisuustapahtumassa juhlitaan myös 10 vuotta täyttävää Sanataidekoulu Aapelia, valitaan Mestarisanastaja ja julkistetaan Savonia-kirjallisuuspalkinon ehdokkaat.