Thursday, August 17, 2017

Lavarunouden eli runopuulaakin Suomen mestaruudesta runoillaan lauantaina 26.8. ravintola Maljassa. Paitsi Suomen mestaruus, on panoksena myös Suomen edustuspaikka Pariisiin vuoden 2018 Poetry Slamin MM-kisoihin.

Kisassa ovat mukana 9 karsintakisan voittajat. Aluekarsintoja on käyty Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Forssassa, Turussa, Oulussa, Tampereella ja Kuopiossa. Kuopiota loppukilpailussa edustaa vuoden 2010 Suomen mestari Jukka Kervinen.

Kervisen lisäksi Kuopiossa viimeistä kertaa runoiltavan SM-loppukilpailun kahdeksan varmaa finalistia ovat: 
Kirsi Biskob, Jyväskylä
Marsalkka Kallas, Turku
Lassi Kalleinen, Oulu
Kaisa Karekallas, Lahti
Venla Moisala, Tampere
Anneli Pääkkönen, Mikkeli
Marketta Sandberg, Forssa
Heikki Jalava, Helsinki

(Finalistien majoitus hotelli Cumuluksessa (Puijonkatu 32). Ilmoita majoittumisesta ma 21.8. klo 17:een mennessä: sp. tahtiaani@gmail.com. Vestäjät maksaa osallistujien yöpymisen ja matkat kuittia vastaan.)


Aluekarsinnoissa menestyneiden lisäksi kisassa ovat mukana myös perjantaina 25.8. Maljassa käydyn keräilyerän kaksi parasta sekä mahdollisesti myös perjantaina käytävän Nuorten Runopuulaakin voittaja. Nuorten kisa runoillaan pääkirjaston luentosalissa kello 16. 

Keräilyerä ja finaali alkavat molemmat kello 18. Kaikkiin lavarunotilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy.

Lavarunoilun Suomen mestaruus ja Nuorten Runopuulaaki kisaillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. Jokainen runoilija esittää vain omaa tuotantoaan, esiintymisaika on rajattu korkeintaan kolmeen minuuttiin ja kisan tuomaristo on koottu paikalla olevasta yleisöstä. Pääsääntöisesti kierroksia kisassa on kolme, joten runoja on syytä olla mukana useampia.

Kuopion Runopuulaakin järjestävät Vestäjät, P-Savon taidetoimikunta ja Runokukko. Llisätietoja Runokukko, Olavi Rytkönen olavi@rytkonen.net   040 5620836.


Wednesday, August 16, 2017

Nuoret runoilevat Kuopion pääkirjastossa

Ensimmäisen Nuorten puulaakin
voittajaksi runoili
Minttumaaria Villanen.
Nuoret runoilevat Kuopion pääkirjastossa perjantaina 25. elokuuta klo 16.00. Leikkimielinen runokisa  on tarkoitetttu yläkoulun ja lukion oppilaille ja se on osa Lavarunouden SM-viikonloppua Kuopiossa. 

Nuorten runopuulaakiin voi ilmoittauta kirjaston luentosalilla puoli tuntia ennen kisaa tai  suoraan kisan vetäjälle Olavi Rytköselle osoitteeseenolavi@rytkonen.net.
Nuorten puulaaki järjestettiin vuonna 2015 ensimmäisen kerran Kuopiossa. Silloin kisan  voitti Minna Canthin koulun oppilas Minttumaaria VillanenViime vuonna Kuopion klassillisen lukion oppilas Annemari Lukkari oli ykkönen. 

Halutessaan koululaisten puulaakin voittaja pääsee osallistumaan myös yleisen sarjan SM-finaaliin lauantaina 26.8.klo 18.00 ravintola Maljassa.
Annemari Lukkari.

Runopuulaakissa jokainen kilpailee vain omilla runoillaan, esitysaikaa on enintään kolme minuuttia ja tuomaristo on koottu kisan yleisöstä. Kisassa on käytössä luentosalin äänentoisto.

Muistutuksena runopuulaakin säännöt:

* Aihetta, tyyliä tai mittaa ei rajoiteta millään lailla. Runojen pitää olla ennen julkaisemattomia. Oppilaalla tulee olla tehtynä useampia runoja, vähintään kolme.
* Koululaisten Runopuulaakissa noudatetaan yleisiä lavarunouden eli Poetry Slamin ohjeellisia sääntöjä:
Esiintymisjärjestys arvotaan.
Tuomaristoon kuuluu viisi yleisön edustajaa, jotka ovat vapaaehtoisia, puolueettomia ja arvostelukykyisiä. Tuomaristo voi koostua oppilaista, opettajista, muusta koulun henkilökunnasta tai vaikkapa vanhemmista. Yksi tuomareista toimii puheenjohtajana.
Tuomaristo jakaa esityksille pisteet asteikolla 1,0 – 10,0 siten, että 10 on paras. Pisteet annetaan heti esityksen jälkeen, eikä tuomareiden tarvitse niitä mitenkään perustella. Kolme keskimmäistä pistemäärää lasketaan yhteen eli paras ja huonoin jätetään huomioimatta. Tasapisteissä järjestetään uusintakierros tai tuomariston puheenjohtaja päättää paremmuuden.
Tuomaristo valitsee toiselle kierrokselle viisi kilpailijaa, joista ensimmäisenä esiintyy vähiten pisteitä saanut ja viimeisenä ensimmäiseltä kierrokselta eniten pisteitä saanut.
Kolmannelle kierrokselle valitaan kaksi kilpailijaa, joista parempi on voittaja.

Luvassa siis huimaa esiintymiskokemusta, sanataiteen riemua sekä lahjakortteja koululaisen tarvemyymälään eli kirjakauppaan!

Lisätietoja runopuulaakista saat lukemalla Olavi Rytkösen kirjoittaman teoksen Parhaat lavarunot, Johdatus Poetry Slamiin, osa 1 ( Like 2003) tai tutustumalla esim. Runokukkojen sivuihin: www.runokukko.blogspot.com

Wednesday, August 9, 2017

Yhdeksän varmaa finalistia

Runopuulaakin SM-kisan karsinnat on jälleen runoiltu yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. 

Kaksi viimeistä finalistia selviää Kuopiossa loppukilpailua edeltävänä päivänä runoiltavassa keräilyerässä.

Kuopiossa viimeistä kertaa runoiltavan SM-loppukilpailun yhdeksän varmaa finalistia ovat:

Kirsi Biskob, Jyväskylä
Marsalkka Kallas, Turku
Lassi Kalleinen, Oulu
Kaisa Karekallas, Lahti
Jukka Kervinen, Kuopio
Venla Moisala, Tampere
Anneli Pääkkönen, Mikkeli
Marketta Sandberg, Forssa
Heikki Jalava, Helsinki


Thursday, July 6, 2017

Kirjailija Pääkkönen jatkoon Etelä-Savosta



"Runopuulaakin Etelä-Savon karsintakilpailu käytiin Oravin tunnelmallisella Rantamakasiinilla lauantaina 1.7. Voittoon runoili kirjailija Anneli Pääkkönen 27,4 pisteellä, hän pääsee edustamaan Etelä-Savoa Kuopiossa 26.8. järjestettävässä lavarunouden SM-finaalissa. 

Lisäksi voittaja palkittiin Saimaa Holiday Oravin lahjoittamalla neljän hengen luksushuvilalomalla. Pääkkönen sai karjalanmurteella kirjoitetuilla runoillaan yleisöraadilta korkeimmat pisteet kaikilla kolmella kierroksella.

Kilpailijoita Oravin tunnelmallisella Rantamakasiinilla oli kaikkiaan 12. Tuomareina toimivat Sonja Tirkkonen-Condit, Kaarina Lavonen, Leena Miettinen, Lea Rantanen sekä tuomaripari Heli Hartikainen ja Matti Äänismaa.

Nollarunon esitti Mariya Loginova ja kilpailun juonsi läänintaiteilija Susanna Kolehmainen.

Kauniissa kesäillassa saatiin nauttia sanataiteesta myös kilpailun ulkopuolella, kun 95-vuotias Matti Rautiainen esitti ennen toisen kierroksen alkua tunnelmallisen runonsa Sirkkain soitto.

Runopuulaakin Etelä-Savon karsintakilpailun järjestivät yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Saimaa Holiday Oravi, Kirjoittajayhdistys Akseli sekä Linnan lausujat ry.
  
Ystävällisin terveisin

Susanna Kolehmainen
Kirjallisuuden läänintaiteilija
Taiteen edistämiskeskus, Etelä-Savo
puh. 0295 330 924

Friday, June 9, 2017

Finalistien Kuopion-matkakulut korvataan

Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät on saanut Kuopion kaupungilta 1 400 eruon avustuksen, jolla voidaan korvata lavarunouden SM-finalistien matkakulut entiseen tapaan halvimman matkustavan mukaan.

Kuopiossa tänä vuonna runoiltavan Nuorten puulaakin kustannuksiin Kuopion puhelinyhdistys KPY on myöntänyt Vestäjille 2 000 euron apurahan.

Haihatuksen ensipuulaaki heinäkuussa

Taidelaitos Haihatuksessa järjestetään ensimmäisen kerran runopuulaaki 29. heinäkuuta. Poetry Slamiin etsitään runoilijoita ja tuomareita lähinnä Jyväskylän ja Keski-Suomen seuduilta. 

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Joutsassa sijaitsevan Haihatuksen kesänäyttelyn kuraattori Pauliina Turakka Purhonen ja taidekriitikko Otso Kantokorpi

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä suoraan Pauliinaan, t.urakka@gmail.com, tai Haihatukseen, haihatus@haihatus.fi.

Friday, June 2, 2017

Moisala runoili jatkoon Tampereella

Tampereen karsinnan juonsi runoilija Mari Laaksonen (vas.) vierellään Sami Hokkanen, Venla Moisala ja Pekka Kytömäki. Kuva: Suvi Toivanen.  
"Tampereen aluekarsinta runoiltiin Teoksen & Tulenkantajien kirjakaupassa 23.5.2017. Karsintaan osallistui yhteensä yhdeksän kilpailijaa.
Kilpailun voitti Venla Moisala. Hopeasijalle eteni Sami Hokkanen ja pronssille Pekka Kytömäki.
Tilaisuuden juonsi Mari Laaksonen, ajanottajana ja kirjurina toimi Juho Hakkarainen ja esirunoilijana esiintyi Vesa Etelämäki."


Sunday, May 28, 2017

Lassi Kalleinen karsiutui MM-Slameissä

"Runopuulaakin aluekarsintavoitto Oulussa lauantaina 20.5. ei siivittänyt menestykseen vain kolmen päivän kuluttua Poetry Slamin MM-lavalla Pariisissa. Lassi Kalleinen kommentoi: 

"Ryhmä 1 oli kyllä liian kova. Yksi runoistani petti, enkä saanut vieraskieliseen yleisöön kontaktia. Mun yhteispisteet karvan alle 80 eli 26,6 pistettä per runo ei riittänyt.

Lassin ryhmässä karsiutuivat myös amerikkalainen ja hollantilainen. Englannin, Italian ja Ranskan edustajat etenivät välieriin," raportoi Oulusta

Jouko Saksio

Loppukilpailu käytiin iltamyöhään 27.5. Tulokset:

Wednesday, May 24, 2017

Tenhon puulaaki "on hauska paikka!"

Harri Hertell, Sanna Vaara, Josef Donner, Nihkee Akka ja Hanna Rentola Tenhossa 23. toukokuuta 2017.

Nihkee Akka.
Suomen ensimmäisestä kuukausittain järjestettävästä runopuulaakista voi nauttia Helsingissä ravintola Tenhossa (Helsinginkatu 15). Kalliossa Tenhon 60-luvun tunnelma tuo mieleen toisen klassikon Kairon Kotkasta.  

Toukokuun Tenho Poetry Slamin perusteella puulaaki toimii niin kuin pitääkin. Runoilija löytää yleisönsä, joka viihtyy ja jota riittää niin, että tekijät ja järjestävät ovat tyytyväisiä.

Toukokuun puulaakin voittajan Nihkeen Akan Tenho palkitsi 50 euron lahjakortilla, tuomarit saivat viinilasillisensa, runoilijat oluensa sekä juontaja ja pääjärjestäjä Harri Hertell oman palkkansa noin kolmen tunnin urakasta.

Kolmentoista lavarunoilijan kisassa toiseksi runoili puulaakin ensikertalainen Sanna Vaara ja kolmanneksi Josef Donner.

Toisena viimeiseltä kolmen runoilijan kierrokselta tipahtanut arvostelija, Alaston kriitikko Otso Kantokorpi osallistui jo kolmatta kertaa Tenhon puulaakiin. Kantokorpi julkaisi esittämänsä haiut Facebookissa ja kommentoi kokemustaan:

"Ai niin, pitää vielä lisätä: Olen vuosia luennoinut, esitelmöinyt ja pitänyt puheita niin paljon, että en jännitä esiintymistä enää lainkaan. Nyt oli kuitenkin paha paikka: yleisön joukossa istui kolme suomalaisen runokentän suurmestaria: Karri Kokko, Leevi Lehto ja Jouni Tossavainen. Rentouduin vasta, kun karkasin tilaisuudesta lähellä olevaan baaribaariin tukijoukkoni Jyrkin kanssa ja sain ottaa olutta ja vaihtaa muutaman sanan fanittamani Pertti Kurikan kanssa. Sitten yksi hauska nainen lausui terassilla vähän jurrissa ulkomuistista Tuomas Anhavaa ja lupasi tulla omilla runoillaan - joita hän myös esitti - seuraavaan slamiin. Kyllä Kallio on hauska paikka!"

Näin on; mitään ei näköjään voi tehdä suotta. Kuusitoista vuotta runopuulaakin SM-kisojen järjestelyissä mukana olleena Tenhossa sain vihdoin vain nauttia lavarunouden ihanuudesta jännittämättä tuomareiden kasaan saamista, nollarunoilematta, juontamatta tai pisteitä laskematta.

Tenhossa pisteet laski Helsinki Poetry Connectionin taloudenhoitaja Kaisu Koskiaho. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin kynän sijasta tietokonetta, ja näppäräsormiselta Exell-taulukointi näyttää onnistuvan ongelmitta.

Viilaamisen varaa Tenhon järjestelyissä jäi ehkä vain siihen, että suhteellisen samanikäisten naisten tuomaristo viihtyi samassa pöydässä. Parempi olisi, jos tuomari istuisi niin, että ei näe, mitä numeroa toinen piirtää vihkoonsa.

Seuraavat Tenhon puulaakit runoillaan tiistaina 20. kesäkuuta klo 19.00.

Tuesday, May 23, 2017

Harri Holtinkosken raportti Oulun karsinnasta


Mestari uusi mestaruutensa


"Oulussa ravintola Tubassa käytiin lauantaina 20.5. illan tunteina runopuulaakin aluekarsinta neljäntoista sanataiteilijan mittelössä. Paikalla oli niin tulokaskisaajia, kokeneita kisaajia kuin siltä väliltäkin.

Tuomariston iltapuhde osallistujien määrästä johtuen oli pitkä, mutta kunniakkaasti he siitä selvisivät siinä, missä viimeiselle kierrokselle asti edenneet kilpailijatkin. Väsymystä ei näkynyt, joten loppuun asti sai jännittää illan voittajaa.

Avauskierroksen jälkeen tilanne oli tämä:
Timo Väisänen 20,4
Epe Niiranen 19,0
Timo Myllymäki 23,3
Tapio Still 16,0
Eeva Holma 21,7
Saaga Sees 24,4
Lauri Ajanki 22,0
Aila Talus 24,4  
Juha Kaarela 20,8
Leila Marketta Haarala 21,2
Harri Holtinkoski 23,4  
Riikka Palkki 20,2
Lassi Kalleinen 26,2
Dimi Salo 21,7

Toisen kierroksen pisteet menivät näin, saipa kierroksen paras tuomaristolta yhden kympinkin:
Timo Myllymäki 24,4
Saaga Sees 25,5  
Lauri Ajanki 22,0   
Aila Talus  21,4
Harri Holtinkoski 22,3  
Lassi Kalleinen  27,4  

Finaalikierroksella mestaruuden uusi hieman yllättävänkin kovalla piste-erolla Lassi Kalleinen vahvasti persoonallisella otteellaan, Toinen oli Saaga Sees ja kolmas Timo Myllymäki. Mainittakoon, että Kalleisen pisteet olivat joka kierroksella illan parhaat.
Timo Myllymäki 24,4
Saaga Sees 25,0
Lassi Kalleinen 27,6


Vaikka kilpailu tällä kertaa kesti ja pääsi alkamaan hieman myöhässä, oli tapahtuma ennen kaikkea jälleen runouden voitto. Runous voi Oulun seudulla hyvin, moniäänisenä, vivahteista runsaina ja rehellisenä.
Harri Holtinkoski
yksi runopuulaakiin osallistujista"

Monday, May 15, 2017

Kervinen jatkoon Kuopion karsinnasta

Lavarunouden SM-tittelistä ja edustuspaikasta Pariisiin lavarunouden eli Poetry Slamin MM-kisoihin kisataan tänäkin vuonna Kuopiossa.

Finalistit karsitaan valtakunnallisissa esikarsinnnoissa. Kuopion esikarsintakisassa finaaliin itsensä runoili Jukka Kervinen. 

Toiseksi sijoittui Tarja Ruippo ja kolmanneksi Anne Ruotsalainen. Yhteensä mukana oli viisi runoilijaa.

Ravintola Sampossa käyty karsinta oli tasaväkinen. Kahdella ensimmäisellä kierroksella Ruippo oli molemmilla yhden kymmenyksen Kervistä edellä, mutta kahden runoilijan loppukierroksella Kervinen sai 25,5 pistettä ja Ruippo 25,1. 

Viisihenkinen tuomaristo oli muodostettu Poetry slam-sääntöjen mukaisesti paikalle saapuneesta yleisöstä.

SM-finaali kilpaillaan Kuopiossa RunoVapari-tapahtuman nimellä 26.8. ja keräilyerät edellisenä päivänä  25.8., josta finaaliin pääsee kaksi parasta lavarunoilijaa.

Lisätietoja:

Olavi Rytkönen, Runokukko   040 5620836

Thursday, March 9, 2017

Runoilijat esittävät netissä

Kirjailija Erkka Mykkänen luki runonsa kännykästä vuoden 2011 Runopuulaakin SM-finaalissa Kuopiossa.

Runoilijoiden omien blogien ja nettisivujen lisäksi löytyy muutamia kotimaisia nettijulkaisuja, joissa käsitellään joskus myös esittävää lyriikkaa.

Runopuulakiin ‒ eli suomalaiseen Poetry Slamiin ‒ liittyvät päivitykseni löytyvät tältä Facebookin seinältä:
https://www.facebook.com/Runopuulaaki/

Facebookissa kaikkia esittävään runouteen liittyviä tapahtumia seuraa Lavaruno-seinä, jota päivittää useimmiten runoilija Harri Hertell:
https://www.facebook.com/groups/1144598572241189/

Helsinki Poetry Connectionin runovideoita kuvaa ja käsikirjoittaa Lasse Hauerwaas Koneen säätiön tuella:
https://www.youtube.com/channel/UCMH3kgl26WIL54_vh0UxyGg

Runoilija ja esikoisnovellisti Tiina Lehikoisen päätoimittama Noesis-nettilehti kuuluu Poesia-kustantamon tuoreisiin aluevaltauksiin:
http://noesis.fi/

Jano-nettilehteä päätoimittavat toimittaja Venla Rossi sekä runoilija Aki Salmela ja tuottamisesta vastaa Tampereella Annikin Runofestivaaleilta tuttu Simo Ollila:
http://www.janolehti.fi/

Runoyhdistys Nihil Interit julkaisee sekä koti- että ulkomaiseen digirunouteen erikoistunutta verkkosivua nocturno.fi, jota päätoimittaa koordinaattori Virpi Vairinen:
http://nokturno.fi/mika-on-nokturno

Jos ja kun netistä löytyy muita runoussivuja, kiitän osoitteista. Kommenttien kautta kotimaisten esimerkkien jatkoksi olisi hyvä löytää kansainvälisiä linkkejä.

Oulusta Jussi Moilanen lähettikin viestiä Huutomerkki ry:n Musteklubilla esitettävistä runoista, joita julkaistaan hallaus.fi-sivustolla: 
http://hallaus.fi/

Monday, February 20, 2017

SM-finaali 2017 runoillaan elokuussa Kuopiossa

Helsinki Poetry Connectionin perustajan, runoilija Harri Hertellin toimittama Lavaruno-opas (Savukeidas 2017) kertoo, mistä elävässä esittävässä runoudessa on kyse.

Rlaakin tuoreen PR-miehen Atik Ismailin mukaan lavarunouden SM-kisan suunnitelmat jatkuvat. Facebookissa Atik raportoi Runopuulaakin seinällä:

"HITAASTI, mutta suhteellisen varmasti etenee LAVARUNOUDEN SM-kisat. Porukkaa Kuopiossa on kokoontunut muutamia kertoja. Toimin itse ns. PR-miehenä. Tuottaja erikseen.Paikallinen Vestäjät ollut kiitettävästi mukana suunnittelemassa finaalia. Minuun on ottanut yhteyttä Forssa, Turku, Helsinki, ja Tampere. Meidän finaalihan on tarkoitus järjestää sitten Kuopiossa elokuun loppupuolella. Myös kaikille tuttu Olavi Rytkönen on ollut innokas. Maaliskuun alkuun mennessä toivon mukaan aikataulut kunnossa ja rahoitus, jotta ainakin finaaleihin päässeille matkat ja majoitus jne...!"

Lisäksi Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien hallituksen pöytäkirjasta 9. helmikuuta kuluvaa vuotta löytyy tällainen maininta liittyen puulaakeihin:

"Runopuulaaki jatkaa toimintaansa. Karsinnat alkavat keväällä (12.5. Kuopion karsinnat). Kuopion kaupunginteatterilla loppukarsinnat 26.8.2017. Rahoitusta haetaan eri lähteistä. Hakemuksen toimintasuunnitelma on jo vireillä."

Tanskassa kirjalliset runoilijat valtasivat live-kentän


Kaikille runouden ystäville ja puulakien järjestäjille ajankohtainen perusteos on Harri Hertellin toimittama Lavaruno-opas (Savukeidas 2017), jossa Poetry Slamiin viitataan useamman kerran ja Runopuulaakin merkitys runokentän laajentajana tulee kuvatuksi.  

Uutta tietoa Hertellin oppaasta saadaan mm. Portugalin, Espanjan ja Tanskan lavarunoilujen tilanteesta. Yllättävää kyllä Suomessa poetry slameja järjestettiin ennen kuin noissa maissa, mutta esimerkiksi Tanskassa lavarunous tunnustettiin jo vuonna 2008 puolimuodollisesti viralliseksi kirjallisuudeksi, kun "suullisesti välitetty kirjallisuus" otettiin mukaan laatukirjallisuuden alakategoriaksi.

Päätöksestä seurasi Tanskan puulakeja järjestäneen Claus Ankersenin artikkelin mukaan välittömästi se, että vakiintuneen aseman saaneet kirjalliset runoilijat ymmärsivät, että live-esitykset toivat yleisöä, lukijoita ja taloudellista voittoa.

"Sen jälkeen suurten kaupallisten kustantamoiden kautta julkaisevien perinteisten kirjallisten runoilijoiden 'runollista ääntä' korostava joukko on käytännössä vallannut live-kirjallisuuden kentän. Tanskassa järjestetään edelleen jonkin verran slameja ja open micejä, mutta live-kirjallisuutta dominoivat kirjalliset runoilijat, jotka ovat osin palanneet 'runollisen äänen' leimaamaan esitystapaan." (s. 313)




Wednesday, January 11, 2017

MM-puulaaki runoillaan Pariisissa toukokuussa

This year, the Poetry Slam World Cup will take place at the end of next may (between the 22nd and 27th May 2017) in Paris again.

The poet who will come (Lassi Kalleinen from Finland) have to send six of his poems in original language that (s) he plans to perform at the event before the 15th of february so the organisation can start to translate and prepare power points retro-projection documents .
The poet will have to perform in own language and the poems will appear behind him or her, translated into English and French, so the french and the international audience will understand the poetry!.

Wednesday, January 4, 2017

Atik Ismail aloittaa Runopuulaakin tuottajana


Välillä Reemu Aaltoseen ja Lasse Norrekseen sotkettu kirjailija, valmentaja ja lähihoitaja Atik Ismail aloittaa Runopuulaakin uutena tuottajana.


Niin runoilijat kuin lavarunouden SM-kisan karsintojen järjestäjät voivat nyt ottaa yhteyttä sähköpostilla atik.ismail@luukku.com tai numeroon 041-707 4430. Atikin nettisivu löytyy täältä.

Tuottaja Atikin tarkemmasta esittelystä käy toimittaja Petri Immosen tekemä haastattelu. Atik täyttää 60 vuotta tammikuun 5. päivänä 2017.

Kuopiolainen Atik Ismail aloittaa Runopuulaakin uutena tuottajana. Kuva: Atik Ismailin arkisto.

"Pelimiehestä tuli raitis kahden vuoden terapian, itkun ja itsesäälin jälkeen


"MENNÄÄN vielä yhteen paikkaan”, Atik Ismail sanoo ja lähtee kahvilasta, johon vasta tunti sitten tulimme. Ulkona syttyy heti tupakka. ”Tästä on paljon vai­keampi päästä eroon kuin alkoholista”, Ismail toteaa ja hymyilee.

Se on voittamisesta pitävän ihmisen hymy. Aktiiviurallaan 1975–1987 Ismail oli Suomen paras jalkapalloilija, joka pelasi SM-sarjassa 201 ottelua ja teki 113 maalia. Ulkomaisissa paidoissa hän pelasi myös Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa.

Nuoren Ismailin kuva koristaa syksyllä ilmestyneen omaelämäkerran Pelimiehen (Minerva) kantta. Tuo uhmakas kaveri pystyi tekemään maaleja jopa krapulassa.

Kamppailujen luonne muuttui vuonna 1990, kun hän raitistui.

Nykyisin se on voitoista paras.

TORSTAINA 60 vuotta täyttävästä, Suomen tataarivähemmistöön kuuluvasta Ismailista on tehty monia lehtijuttuja. Hän kaipaa haastatteluja, joissa puhutaan muustakin kuin vain maaleista.

Puhutaan siis siitä, miten hän rakensi raittiin identiteettinsä.

Ismail kertoo prosessiin kuuluneen kaksi vuotta terapiaa sekä itkua ja itsesääliä. Avuksi tulivat runous ja musiikki.

”Kuuntelin paljon 
Vesa-Matti Loirin tulkintaa Eino Leinon Elegiasta, Dave Lindholmin Pientä ja hentoa otetta ja Kolmannen naisen kappaletta Tästä asti aikaa. Siinä jotakin vähitellen aukesi”, sanoo Ismail.

Samalla avautuivat silmät taiteille, teatterille ja elokuville. Yllättäen hän siteeraa ulkoa novellisti ja runoilija 
Raymond Carverin runoa Pelko.

”Siinä käydään läpi juopon kaikki tunteet. Carverista pidän jopa enemmän kuin 
Charles Bukowskista.”

ISMAIL tutustui myös filosofi Jiddu Krishnamurtin ja mystikko Paul Bruntonin teksteihin ja itämaiseen filosofiaan. Koraaniakin hän tutki, mutta ei saanut tuolloin tekstistä kiinni.

Elämästään hän tuntee suurta kiitollisuutta.

”Niin monet tutuistani ovat jo nukkuneet pois, että käsitän täysin kaiken rajallisuuden.”

Se häntä harmittaa, ettei osannut olla kaksinen isä neljälle lapselleen, kun nämä olivat pieniä. Onneksi välit ovat nykyisin kunnossa. ”Poikani muistavat jopa tataarinkielisen laulun, jota lauloin, kun he olivat luonani.”

Kun Ismail puhuu, äänessä ei ole turhaa dramatiikkaa. Näin puhuu itsensä kanssa tasapainoon päässyt ihminen.

VUONNA 1996 Atik Ismail valmistui lähihoitajaksi ja teki vuosia töitä vanhusten ja päihdeongelmaisten parissa.

Monet vanhemmat ihmiset muistivat sanaristikoista hänen nimensä ja kyselivät kovasti kuulumisia. Työstä päihde- ja mielenterveyspuolella hän piti erityisesti, koska siellä aikaa oli asiakkaille selvästi enemmän.

Nykyisin hän luennoi ja pitää futiskouluja, joita on vetänyt jo 1990-luvun alusta lähtien. Niiden tiimoilta hän viettää kesäisin kentillä kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä. Talvella tunteja on sama määrä viikossa.

KONKARINA Ismail hoksaa usein jo ensimmäisissä harjoituksissa nuoret kyvyt. Joillakin on kuin syntymälahjana koordinaation, rytmin ja askeltamisen taitoa ja silmissäkin palo peliä kohtaan. Ismailin mukaan toisen ryhmän muodostavat nuoret, joilla on intoa peliin mutta ei esimerkiksi koordinaatiota.

Kolmas ryhmä ovat ne, jotka kehittyäkseen tarvitsevat paljon erilaisia harjoitteita.

”Valmentajia kiinnostaa usein vain tuo ykkösryhmä”, tietää Ismail. Hän itse haluaa huomioida kaikki pelaajanalut.

”Uudet jarilitmaset löytyvät ykkösryhmästä, mutta muista ryhmistä voivat nousta akiriihilahdet, jotka myös pärjäävät kansainvälisissä sarjoissa”, hän muistuttaa.

HELSINGISSÄ kasvanut Ismail sanoo yllättäen, ettei enää kaipaa Stadia. Ei yhtään.

Kuopioon hän tuli alun perin pelaamaan 1986. Sittemmin siitä tuli kotikaupunki, jonka kaupunginvaltuustossa hän parhaillaan vaikuttaa vasemmistoliiton ryhmässä. Punavihreät arvot omikseen tunnustava Ismail huomauttaa, ettei ole mikään cityvihreä.

”Olen hurahtanut luontoon”, hän täsmentää.

Ismail kuvailee innostustaan, kun oli seurannut ensimmäisen kerran talitinttien pesintää nykyisen vaimonsa lapsuudenkodissa Aappolassa.

Toki stadilainen vähän myös kompuroi totutellessaan luonnon läheisyyteen.

”Sahasin koivuja keskellä kesää, kun kukaan ei kertonut niiden olevan täynnä vettä. Sain siitä jäätyneen olkapään”, sanoo Ismail itselleen nauraen.

Isot voitot pelikentän ulkopuolella


1 Raittius

”Tärkein voittoni, jota ilman minulla ei olisi mitään. Muistan yhä joka päivä, että haluan olla raitis. Syvältä tuleva tunne alkoi ensimmäisistä raittiista päivistäni keväällä 1990.”

2 Elina Itkonen

”Vain hieman pienempi voittoni on nykyisen vaimoni tapaaminen. Avioi­duimme 2003 ja jaamme pitkälti samat elämänarvot. Hänen kanssaan opin myös keskustelemaan niin kuin aikuisen kuuluu.”

 3 Juniorityö

”Näen lapsissa ja nuo­rissa tulevaisuuden. Heissä on iloisia ja vähem­män iloisia tapauksia. Jäl­kim­mäisiä kohdatessani yri­tän osaltani viestittää, että joku aidosti välittää heistä.”
(HS 3.1.2017)