 |
| Kirjailija Kalle Veirto. Kuva: ESS. |
Korkkasin lavarunouden viime perjantaina Möysän runopuulaakissa ja kivaa oli.
30 vuotta sitten tämä ei ollut mahdollista. Silloin runo oli korkealla kansakunnan kaapin päällä. Se oli hienoa, eikä arkeensa nyykähtänyt tavan tahvo uskonut ymmärtävänsä sen moderneja hienouksia.
Tuomas Anhava ymmärsi. Ja Hesarin Tarkka.
Fiksut omistivat runouden.
Nyt on toisin. Lavarunous vie ainakin yhdeksi illaksi kerrallaan establismäntiltä kaapin, jonka päälle se voi nostaa itsensä ja palvomansa ilmaisumuodot, juhlitut suurteokset ja niiden nikkaroijat.
Lehteiltynä nautittu runous pitää tietenkin pintansa. Lavarunous tuo sen rinnalle, jatkoksi, täydennykseksi ja kenties katalysaattoriksi toisenlaisen muodon ja sitä myöten osin toisenlaisen yleisön. Bisnesmies sanoisi tässä, että tilanne on win-win...
(Etelä-Suomen Sanomissa 3.3.2014 julkaistu kirjailija Kalle Veirton kolumni jatkuu tästä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti