"Poetry is the ultimate small business." Leevi Lehdon suomennoksena runoilija Charles Bernsteinin motto kuuluu: ”Runous, jos mikä, on pienyrittäjyyttä.”
Runouden yritystukia hallitus on leikannut poistamalla kirjastoilta pienlevikkisen kirjallisuuden 800 000 euron hankintatuen, nostamalla kirjan arvonlisäveron 14,5 prosenttiin, vähentämällä kulttuurilehtien ja -järjestöjen toiminta-avustuksia…
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen mottona onkin ollut: kun ottaa pieniltä ja jakaa rikkaammille, velkalaiva kääntyy. Mitä se on? Työttömiä on ennätysmäärä ja velka kasvaa.
![]() |
| Lavarunouden SM-kisassa runoillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. Voittaja edustaa Suomea MM- ja EM-kisoissa 2026. |
Kirjallisuustapahtuma Kirjakantin
tuella ja talkoilla mennään lavarunouden SM-kisan finaalia kohti niin tänä kuin
viime vuonna. Aivan ensimmäiseksi runouden puulaakihengen elossa pitämisestä
kiitos kuuluu kaikille karsintojen järjestäjille taustayhteisöineen:
Helsingissä Harri Hertell,
Jyväskylässä Vesa Lahti, Lahdessa Lealiisa Kivikari ja Auli Kokkonen, Oulussa Kari
Miettunen, Tampereella Mari Laaksonen, Turussa Kalle Talonen ja
Juha Kulmala, Kotkassa Ville Vanhala, Savonlinnassa Kaarina
Lavonen, Kuopiossa Solja Krapu-Kallio ja Runokukko. Lisäksi on
tarvittu monia muita runotalkoolaisia, joiden nimet eivät ole vielä Runokukon
tiedossa.
Talkoolaisille yhtä
hyvin kuin finalisteille ei makseta palkkaa. Samalla puulaakihengellä vedettiin
myös viimevuotiset karsinnat ja loppukilpailu Kirjakantissa. Palkintoja
runoilijoille on kuitenkin alkanut kerääntyä.
![]() |
| Savon Sanomien lahjoittama kiertopalkinto Runonjalat. |
Ilonhilaaja-kiertueellaan Kuopiossa vieraillut Heli Laaksonen lahjoitti voittajalle omistuskirjoituksella kokoelmansa Aurinko, porkkana, vesi (2019/2025). Teos on uudistettu, täydennetty laitos, jonka Laaksonen kustansi itse, kun WSOY ei osannut/jaksanut/halunnut pitää kirjaa saatavilla niin kuin kustannussopimuksissa lupaillaan.
![]() |
| Runopuupuulaaki- sanan keksijän Heli Laaksosen palkintokirja SM-kisan voittajalle. |
Yhdeksän runoilijan
SM-finaalin striimauslinkki
Lavarunouden Suomen
mestaruudesta runoillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä. SM-kisan
finaaliin 14.11.2025 Kirjakantin Kulttuuriklubilla klo 19.00
alkaen osallistuvat:
Ansa Kurola,
Helsinki
Juuso Maalismaa,
Kuopio
Dia Sofia,
Jyväskylä
Sari Harsu,
Tampere
Noora Kuusisto,
Lahti
Johanna Jouten,
Oulu
Hilma Peltonen,
Turku
Hanna Wilén
Kotka
Harri Kupiainen,
Savonlinna
Tuomaristo valitaan
klo 18.00 alkaen VR:n kulttuuripajalle (Pohjolankatu 1) saapuneen yleisön joukosta.
Finaalin juontavat Solja-Krapu Kallio ja Runokukko. Striimauslinkki loppukilpailuun:
https://us02web.zoom.us/j/83625822404?pwd=zH86dUarOaL8OLWsbavcDPLfXrZ2dy.1
Meeting ID: 836 2582
2404, Passcode: 055200




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti