tiistai 12. kesäkuuta 2012

Seija Hämäläisen Pariisin-runot YouTubessa

Seija Hämäläinen.
"Pariisin lavarunouden MM-kisojen 19 maan runoilijoiden taso oli korkea kuin Eiffel-torni. Bellevillen taiteilijakaupunginosassa järjestetty monipäiväinen tapahtuma keräsi Théâtre Clavelin katsomon täyteen runouden ystäviä jo alkukarsinnoista alkaen. 

Nuorekkaassa ja ammattimaisessa joukossa Suomen edustaja, kuopiolainen Seija Hämäläinen hiljensi ja hurmasi yleisön tyylikkäällä esiintymisellään. 

Tuomareiden pisteet eivät aivan riittäneet jatkoon kovatasoisesta karsintaryhmästä, mutta karsintojen 8. parhaita kokonaispisteitä voi pitää hienona saavutuksena suomalaiselle ja savolaiselle runoudelle. 

Vuoden 2012 Poetry Slam-maailmanmestaruuden voitti ansaitusti Iso-Britannian Harry Baker. "

Seijan esitykset videoitiin ja ne löytyvät täältä."

JUSSI HEVANDER 

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Terveisiä Kuopiosta: Runous kuuluu kaikille

Suomen Kuvalehti 22/2012, 61.
"Anne Koski Heinolasta voitti Lahden Runopuulaakin aluekarsinnan. Matkasimme Annen kanssa SM-kisoihin Kuopioon. Minä kolmatta, Anne ensimmäistä kertaa. SM-kilpailuissa tutustuu uusiin runoilijoihin ja saa uutta virtaa yksinäiseen työhön. Jokaisen reissun jälkeen huokailen: miksi ei meilläkin toimisi ympärivuotinen ruohonjuuritason runoklubitoiminta.

Poetry Slamin eli suomalaisittain Runopuulaakin ovat tuoneet Suomeen kirjailija Jouni Tossavainen ja kulttuurin moniottelija Olavi Rytkönen Kuopiosta. Herrat uskovat asiaansa, sillä he ovat kiertäneet kymmenisen vuotta Runokukkoina maatamme ristiin rastiin ja saaneet ihmisiä hurahtamaan puulaakihenkeen. Runokukko Rytkösen sanoin: Runous kuuluu kaikille!

Lahdessa puulaaki on järjestetty seitsemän kertaa. Järjestelyt ovat olleet yksittäisten ihmisten harteilla, vaikkakin Runomaraton on tukenut toimintaa taloudellisesti. Kuopion runofestareilla on laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Kuopio Festivals, Snellman -kesäyliopisto, Pohjois-Savon taidetoimikunta, Kuopion kaupunki, Savon Sanomat ja kirjallinen yhdistys Vestäjät.

Runokukoilta kuulin uusista suunnitelmista järjestää myös tulevina vuosina monipäiväisiä Runofestareita. Ideana on koota lavarunoilijat yhteen kisaviikon ajaksi. Mukaan hyväksyttävien maakuntien aktiivisuus korostuu entisestään, Runofestareille näet valmistaudutaan säännöllisesti toimivilla paikallisklubeilla.

Helsingin Sanomat
HS 28.5.2012, C2.
Tahtooko Päijät-Häme olla yksi maakunta, joka on osaltaan luomassa uutta ruohonjuuritason festaria? Jos se olisi pelkästään minusta kiinni hyppisin jo L-tyylillä alas pikkumäestä, runosukset jaloissa ja "kyllä"-lippu kourassani. Raha ratkaisee, mutta se ei aina ratkaise kaikkea. Tarvitaan myös innostuneita ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä. 

Juttelin runoilija Risto Ahdin kanssa ja olimme molemmat yhtä mieltä, että nimenomaan alueellisen toiminnan Päijät-Hämeessä tulisi olla innostavaa. Mukanahan ovat jo luonnollisesti Hokkasen Osmo Sysmästä ja Kosken Anne Heinolasta.

Puulaakirunoilijat tulevat hyvin erilaisilla taustoilla kisaamaan. Se luo tapahtumaan ainutlaatuisen ja innostavan ilmapiirin. Joku on perehtynyt asiaan vuosia, toinen tulee rohkaistuneena suoraan pöytälaatikosta, kolmas räppikujilta. Monissa kulttuuritapahtumissa istutaan mököttämässä kuppikunnittain eri pöydissä. Runopuulaakissa ei! Kilpailu on yksi osa tapahtumaa, mutta myös ajatusten vaihto on vilkasta, keskustellaan kulttuurista ja kokemuksia jaetaan.

SM-kisoissa huomaa, että paikkakunnilla, joilla panostetaan lavarunouteen ja säännölliseen klubitoimintaan osallistujien taso on korkeampi. Runomaratonilla riittää työtä vuosittaisissa kirjaprojekteissa. Ehdotankin, että lavarunouden ympärille kokoontuisivat siitä innostuneet ihmiset. Suurin unelmani olisi, että voisimme alkaa järjestää runoklubeja maakuntamme eri paikkakunnilla. Tekijöitä löytyy, mutta löytyykö yhteisöllistä henkeä? Löytyykö laajaa yhteistyöverkostoa, rahoittajia? Lopulta, ei runous niin kovin paljon maksa, kyse on enemmän tahtotilasta.

LELAIISA KIVIKARI

Kirjoittaja on lahtelainen sanataiteilija."

maanantai 28. toukokuuta 2012

Räprunoilija villitsi savolaisyleisön


Voittajakolmikko, vas. Riina Särkilahti, Tomi Huusko ja Juho6.
"Runoilija Juho Kuusen, 26, kädet tärisevät. Hän istuu Kuopion ravintola Maljassa olut edessään ja seuraa vakavana, kun lapinlahtelainen Minna Kettunen lausuu koskettavaa runoa kuolleelle läheiselleen.
Kyseessä on Runopuulaakin eli poetry slamin SM-finaali. Kahdettatoista kertaa järjestettävään loppukilpailuun on tänäkin vuonna selviytynyt kymmenen lavarunoilijaa ympäri Suomea pidetetyistä karsinnoista.
Vas. Irmeli Erätuli, oik. Tomi Huusko, Miia Paani ja Susanna Drockila.
Juontaja Olavi Rytkönen puhaltaa sorsapilliin sen merkiksi, että Kettunen on käyttänyt jo esitykseen varatut kolme minuuttia...."
(Runoilija Erkka Mykkäsen juttu "Räprunoilija villitsi savolaisyleisön" jatkuu Helsingin Sanomissa 28.5.2012 sivulla C2)
Tuomaristoon kuuluivat savolaiset Pirkko Korhonen, Sini-Johanna Kornio, Pirjo Ojala, Markku Penttilä ja Jorma Ranivaara. Esiintymisjärjestyksen onnettarena arpoi Marjo Heiskanen, ja esirunoilijana lavarunouden vuoden 2012 mestari Seija Hämäläinen sai peräti 27,1 pistettä.
Tulokset:
Anne Koski, Heinola 23,7 
A-P Kivinen, Jyväskylä 25,8 ja 25,2 
Irmeli  Erätuli, Kotka 24,3
Juho6, Vantaa 25,2, 26,2 ja 26,6 
Lealiisa Kivikari, Lahti 23,9 
Miia Paani, Oulu 24,9
Minna Kettunen, Lapinlahti 25,5 ja 25,1 
Riina Särkilahti, Kuopio 25,7, 25,3 ja 25,3 
Susanna Drockila, Forssa 24,9 
Tomi Huusko, Jyväskylä 25,1, 25,4 ja 25,7

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kivikari ja Särkilahti jatkoon keräilyerästä


Lealiisa Kivikari ja Riina Särkilahti.

Vuoden 2012 finalistit Kuopiossa 26.5.

Anne Koski, Heinola
A-P Kivinen, Jyväskylä
Irmeli  Erätuli, Kotka
Juho6, Helsinki
Lealiisa Kivikari, Lahti
Miia Paani, Oulu
Minna Kettunen, Lapinlahti
Riina Särkilahti, Kuopio
Susanna Drockila, Forssa
Tomi Huusko, Jyväskylä

Leena Jauhiainen.
Kuopion keräilyerästä perjantai-iltana Runopuulaakin lauantaiseen 26.5. loppukilpailuun pääsivät lahtelainen Lealiisa Kivikari ja kuopiolainen Riina Särkilahti. Kolmentoista runoilijan puulaakissa ravintola Maljassa kolmanneksi nousi siilinjärveläinen Leena Jauhiainen.
Tuomaristoon kuuluivat kuopiolaiset Marjo Heiskanen, Maxi Kaukonen, Rauno Korhonen, Taina Laitinen/Katariina Saarela ja Ville Waarna/Ursula Ciochon. Onnettarena runoilijoiden esiintymisjärjestyksen arpoi Raija Mäki-Ylönen Rautalammilta, ja esirunoilijana lavarunouden Suomen mestari Jukka Kervinen sai 21,6 pistettä.
Runopuulaakin Suomen kautta aikojen nopeimman esityksen runoili kuopiolainen kuvataiteilija Jouni Airaksinen: 3,5 sekuntia.Tuomariston korkeimman pistemäärän 9,6 sai Lealiisa Kivikari kolmannella kierroksella ja pienimmän 3,3 Jouni Airaksinen ensimmäisellä kierroksella.
Kautta aikojen Suomen ensimmäisen keräilyerän tulokset esiintymisjärjestyksessä:

Matti Riikonen 20,5
Nina Räksy 19,0
Leena Jauhiainen 22,5, 23,7 ja 22,5
Riina Särkilahti 24,5, 23,7 ja 24,9
Pauli Taskinen 23,4 ja 22,0
Mirjami Koivisto 20,4
Jussi Antikainen 20.2
Jouni Airaksinen 14,8
Viljo Niskala 20,8 ja 21,7
Lealiisa Kivikari 23,3, 24,5 ja 23,4
Riku Ylönen 23,4 ja 22,5
Kaarin Hemming 20,8 ja 221,1
Tanja Nenonen 23,9 ja 23,0


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lavarunofestivaalin vuoden 2012 finalistit

Lavarunomestarin Runonjalat

Anne Koski, Heinola
A-P Kivinen, Jyväskylä
Irmeli  Erätuli, Kotka
Juho6, Helsinki
Miia Paani, Oulu
Minna Kettunen, Lapinlahti
Susanna Drockila, Forssa
Tomi Huusko, Jyväskylä

(+ kaksi runoilijaa keräilyerästä 25.5.2012)

Kuopio Festivals
Tiedote 22.5.2012
Runopuulaakista festivaali Kuopioon –
ensimmäinen tapahtuma 25.-27.5.2012


Viikonloppuna järjestetään ensimmäistä kertaa kolmipäiväinen Runopuulaaki-festivaali. Runokukkojen Olavi Rytkösen ja Jouni Tossavaisen vuonna 2000 Kuopiossa käynnistämä lavarunokilpailu vakiintuu samalla kuopiolaiseksi tapahtumaksi.

Ensimmäinen Runopuulaaki-festivaali järjestetään kolmipäiväisenä ja tulevina vuosina tavoite on tehdä useampipäiväistä tapahtumaa. Samalla käynnistetään ympärivuotinen klubitoiminta.

Perjantain keräilyeristä lauantain finaaliin

Runopuulakin SM-finaali runoillaan Ravintola Maljassa lauantaina klo 18.00 alkaen.

Alueellisia karsintoja on järjestetty kahdeksalla eri paikkakunnalla kevään aikana. Niille, jotka eivät päässeet jatkoon alueellista karsinnoista, ja kaikille muillekin runoilijoille, järjestetään ensimmäisen kerran keräilyerä perjantaina 25.5. ravintola Maljassa Kuopiossa klo 18.00 alkaen.

Keräilyerästä SM-finaaliin pääsee vielä kaksi runoilijaa.


Finaalin jälkeen esiintyy vuoden 2010 voittaja Jukka Kervinen nälkäfolk-orkesterinsa Belleville kanssa.

Sunnuntaina 27.5. järjestetään runopicnic klo 11 Valkeisenlammen rannalla, Pushkinin patsaalla. 

Suora nettilähetys Kuopion loppukilpailusta

Runopuulaaki siirtyy nettiin. Runopuulaakin SM-finaalia ravintola Maljasta voi seurata suorana internetlähetyksenä lauantaina 26.5.2012 klo 18.00 alkaen osoitteessa http://bambuser.com/node/2690016

Internetlähetyksen toteutuksesta vastaa Snellman-kesäyliopisto.

Lisätietoja finaalista ja keräilyerästä: Runokukko 040 562 0836, 050 381 6250 ja www.kuopiofestivals.fi.

Lahden karsinnan voitto Heinolaan

Anne Koski runoili Lahden karsinnan voittajaksi. Kuva: Sirpa Papinaho.
"Runopuulaaki, Poetry Slam-osakilpailu, järjestettiin tiistaina Lahdessa nyt seitsemättä kertaa. Runsas läsnäollut runoyleisö innostutti kilpailijoita raikuvilla aplodeilla.  Kilpailutuomaristo valittiin yleisöstä.

Runopuulaakin Lahden osakilpailun voittaja on Anne Koski, Heinolasta. Toiseksi tuli Risto K Järvinen Vantaalta ja kolmanneksi, viime vuoden voittaja Veikko Juutilainen Lahdesta.

Lahden osakilpailukarsinnan voittaja Anne Koski matkustaa nyt valtakunnalliseen loppukilpailuun, joka järjestetään Kuopiossa lauantaina 26.5.2012. Kuopion Runopuulaaki-kilpailun  voittaja on myös kahdestoista lavarunouden Suomen mestari, joka edustaa Suomea Pariisin Bobignyssä järjestettävissä Poetry Slamin MM-kisoissa vuonna 2013.

1. Anne Koski, Heinola 26,1 pistettä
2. Risto K Järvinen, Vantaa, 26 pistettä
3. Veikko Juutilainen, Lahti, 25,1 pistettä"


SIRKKU BLINNIKKA
Lahden Runomaraton ry

perjantai 18. toukokuuta 2012

Suora nettilähetys Kuopion loppukilpailusta

Mikäli et pääse paikalle Runopuulaakin SM-finaaliin ravintola Maljaan Kuopioon lauantaina 26.5.2012 klo 18:00 alkaen, niin voit seurata loppukilpailua netissä tästä linkistä: http://bambuser.com/node/2690016