sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuuden karsinnan kautta voittajaksi



Runopuulaakin 2014 finalistit ja Runokukko Rytkönen: Illmari (vas.), Tomi Astikainen, Kalle Talonen, Ina Hurskainen, Annukka Hautala, Jere Vartiainen, Lassi Kalleinen, Riina Särkilahti, AP Kivinen ja Mika Terävä.
Jere Vartianen,
Runonjalat
ja 500 euroa
kuohuviinin kera.

Ikuisesta kakkosesta tuli vihdoin ykkönen, kun Jere Vartiainen voitti lavarunouden Suomen mestaruuden Kuopiossa lauantai-iltana. Samaan aikaan Suomi voitti Tshekit televisiojääkiekossa, mutta siitä huolimatta yleisöä riitti ravintola Maljan pimeään ja helteiseen kellariin.

Vartiainen pääsi Runopuulakin finaaliin vasta perjantaina runoillusta keräilyerästä. Sitä ennen hän osallistui viiteen karsintaan eri puolilla Suomea ja jäi joka kerta toiseksi. Keräilyerässä taika murtui niin kuin kävi ikuiselle kakkoselle, nilsiäläiselle Ville Kyröselle, joka selätti olympiavoittaja Hannes Kolehmaisen ensimmäisen kerran New Yorkin läpijuoksussa toukokuussa 1916.
Kiertopalkinto Runonjalat ja
Kuopio Festivalsin puolesta
palkinnot jakanut Heidi Kotikumpu.

 Jere raportoi karsintakierroksistaan Voima-lehden nettisivulla näin:

Kiihkeyteni karsinnoissa ihmetytti varmasti muitakin kuin minua. Se ja kaipuuni ulkoisiin palkkioihin tekivät esiintymisestä hyvin stressaavaa, joten päätin, että Jyväskylässä tavoitteeni olisivat yleisön viihdyttäminen, ilman muistipaperia esiintyminen sekä kummallisuus nimeltä aito ilo.
Ilmeisesti päätös leikkasi kilpailuvietiltäni ainakin sen pakottavimman kärjen, sillä ilta Jyväskylän baari Vakiopaineessa osoittautui vapautuneeksi ja hauskaksi. Vaikka tietysti jäin sielläkin 0,1 pisteen erolla toiseksi – viidennen kerran peräkkäin. Kaverini Timo kommentoi asiaa osuvasti ja upottavasti: "Tää on jo jotain aika uskomatonta. Ikuinen kakkonen on siis joku todellisuuteen perustuva henkilö".

Lassi Kalleisen kannustusjoukot
Oulusta.
Loppuottelun yleisön joukosta valittuun tuomaristoon kuuluivat kuopiolaiset tuomariparit Pirkko Ilkka ja Marika Lehtola, Sirpa Kasurinen ja Tarja Ärväs, Markku Penttilä ja Kaarin Hemming sekä Ilkka Markkula ja oululainen Reijo Valta

Ina Hurskaisen kannustusjoukot
Lahdesta.
Kertoneeko runoilijoiden tasaisesta tasokkuudesta jotain sekin, että pistehajonta jäi 7,4 ja 9,5 väliin, ja toiselle kierrokselle saatiin viiden sijasta kuusi esiintyjää, kun kolme runoilijaa päätyi samaan pistelukuun 24,6. Testikierroksen nollarunoilijana lahtelainen Lea-Liisa Kivikari sai 23,6 pistettä.

Tulokset onnetar Auli Tiitun arpomassa järjestyksessä:

Mika Terävä (Jyväskylän karsinta) 24,3
Illmarin mahtiveto AP Kivisen runosta huipensi
Kuopion Runofestivaalin toisen päivän jatkot ravintola Sampossa.
Tomi Astikainen (Joutsa/Kuopion karsinta) 24,5
Jere Vartianen (Oulu/Kuopion keräilyerä) 25,3, 26,7 ja 27,5
Illmari (Ilja Lehtinen, Helsinki) 23,8
Kalle Talonen (Turku) 24,2
Annukka Hautala (Kotka) 24,6 ja 25,4
Ina Hurskainen (Lahti) 24,6 ja 25,2
AP Kivinen (Jyväskylä/Tampereen karsinta) 24,8 ja 25,6
Lassi Kalleinen (Oulu) 24,6, 26,0 ja 26,6
Riina Särkilahti (Kuopio) 25,4, 25,8 ja 26,1.












Ei kommentteja: